keskiviikko 27. elokuuta 2014

Koristeellinen kakku valkosuklaa-limemoussella ja vadelmilla

Kaapissa odotti pari pakettia sokerimassaa ja sormet syyhysivät leipomaan. Tämä kakku on todellakin tehty muuten vaan ilman mitään juhlia. No tuli meille vieraita kahville ja kerrankin saivat astetta erikoisempaa kahvileipää :) Olen viime aikoina ostanut kaikki sokerimassani Iloisesta Keittiöstä Ideaparkista. Heidän massansa ovat äärettömän laadukkaita ja en voi ymmärtää miten olen joskus tehnyt edes kaupan massoista mitään! Tuo kauppa on muutenkin ehkä lempi kauppani koko Suomessa ja voisin ostaa sieltä ihan kaikki :) Tämä ei ole mainosta vaan ihan vilpitöntä ylistystä todella hienolle kaupalle ja asiakaspalvelulle. Heillä näyttää olevan myös verkkokauppa johon pääset tästä. Suosittelen todella!

Idea limemousseen lähti lähinnä siitä, että kaapissa lojui kasa limejä jotka olivat jääneet mojito-bileistä. Niillekin piti saada käyttöä siis. Niistä tein moussen ja laitoin vielä vadelmia lisäksi kakkuun sellaisenaan tuomaan lisää makua.

Koristeluun minulla meni aika lailla aikaa, mutta se oli erittäin kivaa näperrystä :) Kukat on tehty sokerimassasta muoteilla ja koristukset pikeerillä pursotellen.







6 munan kakkupohja

6 kananmunaa
vehnäjauhoja 50%
perunajauhoja 50%
sokeria
2 tl leivinjauhetta
(vaniljasokerivettä kostutukseen)


  • Riko kananmunat lasiin.
  • Mittaa sokeria samanverran kuin kananmunia samanlaiseen lasiin 
  • Mittaa samanlaiseen lasiin puolet vehnäjauhoja ja puolet perunajauhoja (saman verran kuin sokeria) Laita 2 tl leivinjauhetta jauhojen sekaan



  • Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi valkeaksi vaahdoksi
  • Lisää jauhot sihdattuna nuolijalla kevyesti, mutta hyvin sekoittaen ne sekaisin
  • Voitele 24cm irtopohjavuoka hyvin margariinilla/voilla ja kaada taikina vuokaan.
  • Paista kakkupohjaa 175 asteessa alimmalla tasolla n. 35-45 minuuttia tai kunnes kakkupohja on keskeltä kokeillessa kypsä.
  • Anna pohjan jäähtyä hyvin.
  • Kun pohja on jäähtynyt leikkaa se 3 osaan.



Limemousse

6 dl vispikermaa
6 liivatelehteä
4 limen kuori ja mehu
400g valkosuklaata
(½ dl sokeria)


  • Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi.
  • Lisää kerman sekaan limenkuoret ja mehu.
  • Sulata 300g valkosuklaata ja sekoita se kerman joukkoon
  • Rouhi loput valkosuklaa paloiksi ja sekoita kerman joukkoon.
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi.
  • Kuumenna muutama ruokalusikallinen vettä.
  • Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois.
  • Liota liivatteet kuumennettuun veteen ja sekoita seos.
  • Kaada liivateseos massaan ja sekoita hyvin sekaisin sähkövatkaimella. Lisää tarvittaessa lisää sokeria riippuen kuinka makeaa tai hapanta moussea haluat.


Kakun kokoaminen

kakkupohja
limemousse
500g pakastevadelmia
keltaista sokerimassaa
valkoista sokerimassaa
pikeeriä




  • Kakku on helpoin koota samaan irtopohjavuokaan missä paistoit pohjan.
  • Voit vuorata pohjan ja reunat kelmulla jos haluat. Tämä helpottaa kakun irroittamista.
  • Aseta yksi osa pohjaa irtopohjavuoan pohjalle.
  • Kostuta hyvin vaniljasokerivedellä.
  • Aseta puolet pakastevadelmista pohjan päälle.
  • Levitä puolet täytteestä sen päälle.

  • Laita yksi kakkupohja täytteen päälle.
  • Kostita, lisää vadelmat ja loput täytteestä ja laita viimeinen kakkupohjan osa päälle. Kostuta.

  • Aseta kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.



Sokerikreemi (Kinuskikissan ohje)

125g voita tai margariinia
½ tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä


  • Pehmennä voi sähkövatkaimella ja lisää vaniljasokeri sekaan.
  • Lisää tomusokeria vähitellen sähkövatkaimen koko ajan sekoittaessa voita.
  • Lisää lopussa vesi ja sekoita tasaiseksi.


Kun kakku on hyytynyt seuraavaan päivään kuorruta kakku sokerikreemillä kauttaaltaan. Kreemi auttaa sokerimassan pysymistä paikoillaan. Ilman kreemiä sokerimassa (tai marsipaani) vain liukastelee kakun päällä ilman tarttumispintaa.



Kuorruta kakku sokerimassalla ja koristele haluamallasi tavalla. Itse tein kuorrutin keltaisella massalla ja tein valkoisesta sokerimassasta kukkia päälle jotka yhdistin pikeeriä pursottamalla. Pikeeriin hyvä ohje on tässä



Kakku oli monivaiheinen ja työläs, mutta todella hauska tehdä. Olen itse lopputulokseen ihan tyytyväinen. Tämä oli ensimmäinen kakku johon kokeilin pikeeripursotuksia koristeeksi. Hauskaa hommaa! Itse tein pikeeristä hieman liian paksua joten sen pursottaminen oli melkoisen työlästä. Käsi tärisi puristusvoimasta ja tulso on osittain sen mukaista :) No tästäkin onneksi oppi ja ensi kerralla osaan tehdä hieman laihempaa pikeeriä jota on helpompi pursottaa.











10 kommenttia:

  1. Todella kaunis kakku ja varmasti herkullinen ;)

    VastaaPoista
  2. En tiennytkään, että olet myös aikamoinen kakkutaikuri. Upea!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En itsekään tiennyt, että osaan väkertää kakkuja :D

      Poista
  3. No wau, mikä "muuten vaan tässä tekaisin"-kakku. :) Tosi upea, hienompi kuin useimmat juhlatilaisuuksissakaan tavattavat kakut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin harjoitella ja mikäs sen parempi tekosyy leipoa kakku :) kiva huomata oppineensa paljon vuodessa. Vuosi sitten en ollut koskenutkaan sokeimassaan saati pikeeriin :)

      Poista
  4. Upea kakku. Mua kiinnostais kanssa kokeilla tota pikeeripursotusta, kiitos linkistä, kävin kurkkaamassa ohjeet! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija <3 Pikeerillä on hauska pursotella koristuksia kunhan tosiaan ei tee liian paksua tai ohutta pikeeriä :)

      Poista