maanantai 29. syyskuuta 2014

Maissisalsa

Joskus tekee mieli erilaisia lisukkeita ruoalle. Kun perussalaatit ja keitetyt vihannekset ovat nähty on mukava kokeilla jotain muutakin. Maailma on täynnä makuja, miksi toistaa vain niitä samoja eikä kokeilla uusia juttuja ollenkaan. Rakastan muutenkin meksikolaista ruokaa juurikin niiden makujen vuoksi. Ihania makukerrostumia jotka sopivat monen kanssa yhteen. Tämä maissisalsa sopii erinomaisesti minkä tahansa ruoan kylkeen lisukkeeksi tai sitten yhdeksi tortillojen täytteistä. Tässäpä ohjeet täydellisiin fajitaksiin ja pulled pork tortilloihin joiden kanssa tämä ihana maissisalsa sopii myös täydellisesti. Todella monikäyttöinen resepti. Erinomainen paistetun kalankin kanssa. Ohjetta katselin Jamie Oliverilta ja hieman muokkailin ohjetta omaan makuun.




Maissisalsa (neljälle)

150g purkkimaissia
2 tomaattia
½ punainen chili
1 dl kevätsipulia
½ dl tuoretta korianteria
suolaa
mustaapippuria myllystä
1 rkl oliiviöljyä



  • Ota tomaateista kuori irti. Voit tehdä sen kalttaamalla. Poista tomaatin sisus ja käytä vain tomaatinliha. Leikkaa se pieniksi kuutikoiksi.

  • Hienonna chili. Voit jättää siemenet tai ottaa ne pois riippuen kuinka tulista salsasta haluat.
  • Hienonna kevätsipuli renkaiksi ja hienonna korianteri.
  • Yhdistä kaikki aineet kulhossa ja anna maustua hetken jääkaapissa ennen tarjoilua.



Ihana raikas maissisalsa maistuu varmasti kaikille! Lapsille ilman chiliä ja aikuisille chilin kanssa. Erilainen lisuke, paljon makuja ja monikäyttöinen. Tätä tehdään lisää :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti