keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pellillinen kinkkupiirakkaa

Minua pyydettiin leipomaan lakkiaisiin pellillinen kinkkupiirakkaa. Suolaiset piirakathan ovat suurta herkkuani ja leivon niitä mielelläni. Jaksan aina painottaa itse tehdyn pohjan ihanuutta ja ennen kaikkea hyvin paistetun pohjan tärkeyttä. Puolet piirakan mausta tulee pohjasta joten on tärkeää, että pohja esipaistetaan hyvin. Liian vaalea ja vetinen pohja ei maistu kuin raa'alle jauholle. Hieman väriä saanut pohja maistuu taivaallisen pähkinäiselle. Voistahan tehdään myös pähkinävoita sitä ruskistamalla. Luulen, että tuossa tapahtuu samanlainen kemiallinen reaktio kun pohja saa kauniin kullanruskean värin. Tehdää siis itse se pohja. Se ei vie aikaa yhtään enempää kuin valmispohjan sulattaminen ja maku on 100000 kertaa parempi. Helppoa kuin heinänteko!

Käyhän liittymässä Ruokasurffauksen Facebook-ryhmään. Saat kätevästi kaikki uudet reseptit omaan uutisvirtaasi. Ryhmään pääset tästä



Pohja suolaiseen piirakkaan (40 cm pellillinen)

300g voita (ja nimenomaan oikeaa voita, ei margariinia)
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl kylmää vettä

Mittaa isoon kulhoon vehnäjauhot ja suola.
Nypi joukkoon (nipistä voista paloja) voi
Jatka taikinan nyppimista kaksin käsin kunnes voi ja jauhot ovat sulautuneet yhteen
Lisää vesi ja puristele taikinaa vielä hyvin
Laita taikina jääkaappiin 30 minuutiksi oleentumaan



500g kinkkua (savukinkku antaa eniten makua)
1 dl purjoa
1 paprika
240g smetanaa / creme fraichea
6 kananmunaa
2 dl kevytkermaa
tuoretta mustaapippuria
1 tl paprikajauhetta
ripaus suolaa
300g juustoraastetta (itse suosin mozzarellan ja emmentalin sekoitusta, emmental antaa makua ja mozzarella ihanaa venyvyyttä)


  • Painele pohjataikina leivinpaperilla peitetylle pellille ja esipaista 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

  • Sekoita täytteen kaikki aineet keskenään (vatkaan munien rakenne hyvin rikki) ja kaada esipaistetun pohjan päälle
  • Paista n. 15-20 minuuttia tai kunnes päällinen on kauniin värinen

Tämä piirakka on todella runsas täytteiltään ja on taatusti mehevä. Ei sellainen littana kuivakka jota usein saa. Purjo tuo ihanaa sipulisuutta, paprika antaa makeutta, kinkku savuisuutta ja juusto ihanaa makua. Tämä kelpaa juhliin kuin juhliin tarjottavaksi ja tästä riittää isommallekin porukalle.



18 kommenttia:

  1. Olen ihmetellyt että miksi kukaan ei kerro minkä kokoiselle uunipellille tekevät piirakan?Oma uuni on 60cm ja kaikki ohjeet joitka olen(tähän mennessä) kokeillut ovat olleet siihen pienenmpään uuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, kiitos kun tähdensit tämän! Tarviipa jatkossa aina mainita oma uunipellin koko. Tämän olen suunnitellut 40cm pellille tosiaan joten jos sinulla on 60cm niin suosittelen kertomaan ohjeen 1,5 niin saat oikean kokoisen :) Paistoaikaakin tulee varmasti hieman lisää.

      Poista
  2. Sopi n.40cm pellille. Taikina mureni ainakin mulla, en tiedä johtuiko siitä etten antanut olla jääkaapissa puolta tuntia. Liian rasvainen minun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvaahan tuossa tosiaan on ja oikea voi maistuu sieltä. Jos siitä ei välitä niin ehkä tämä ei tosiaan ole sopiva piirakka :) Onneksi maailma on täynnä ohjeita ja mukava kokeilla erilaisia ohjeita.

      Poista
  3. Tää näytti niin herkuimmalta ohjeelta kaikista niistä kinkkupiirakkaohjeista, joita löysin, että tää on ny pakko testata illalla vieraille :) Noilla aineksilla eiii voi tulla pahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voi kyllä tulla pahaa tosiaan :) Toivottavasti maistuu sinulle ja vieraillesi!

      Poista
  4. Eka pohja pilalle, liian ohut tai liian kuuma uuni. ( ei ole kiertoilma ) Mureni...teen uuden....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei onnistunut eka pellillinen. Toivottavasti toinen onnistui! :)

      Poista
  5. "Voistahan tehdään myös pähkinävoita sitä ruskistamalla." Haluatko avata tuota lausetta vähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanottua pähkinävoita tosiaan tehdään voita ruskistamalla. Sitä kutsutaan pähkinävoiksi maun pähkinäisyyden vuoksi. Pähkinöitä siihen ei siis lisätä :) esim vaaleaa kalaa näkee pähkinävoissa paistettuna. Se käy kastikkeesta itsessään jo. Ruskistat pannulla voita kunnes väri on kauniin kullanruskea. Valmista :)

      Poista
    2. Kiitos selvennyksestä! Omaan mieleen tuli vain se maapähkinöistä tehty. Hiukan hämäävää että tuota ruskistettuakin kutsutaan samalla nimellä, vaikkei nyt olekaan mitenkään epätyypillinen asia suomen kielessä että sama sana tarkoittaa eri asioita :D

      Poista
  6. mites tämän piirakan pakastaminen?

    VastaaPoista
  7. Voit pakastaa piirakkaa. Ei vaikuta makuun.

    VastaaPoista
  8. Tein hieman reseptiä soveltaen (mm. Leivinjauhetta ja paprikamaustetta pohjaan, ja täytteeseen enempi kermaa, vähempi munia ja vain 1prk smetanaa), mutta voi jösses miten hyvää!! :P

    VastaaPoista
  9. Virittelen kinkkupiirakkaa juuri nyt sinun reseptin mukaan.Tosin pitää vähän soveltaa koska kaapista ei löydy kaikkia aineita eikä kauppaankaan viitsi nyt lähteä.
    Mutta siitä huolimatta tai juuri sen takia luultavasti hyvää tulee.

    VastaaPoista
  10. Helekkarin hyvää! Pohja kannattaa tosiaan ensin huolella esipaistaa. Meijän äijäiltojen tuleva perinteinen piirakka kinkunjämistä

    VastaaPoista
  11. Huipusta Hyvää :-) !!! Parasta <3

    VastaaPoista
  12. Jostain syystä en pääse ruokasurffausta sivustolle facebookissa,onko vielä voimassa?

    VastaaPoista