keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Suolaiset kreikkalaiset täytetyt täysjyväletut

Täytetyt letut (tai lätyt kuten ne täällä Tampereella ovat) ovat ihania. Rakastan suolaisia täytettyjä lettuja, mutta niitä tulee tehtyä aivan liian harvoin. Miksiköhän muuten..? Varmaan siksi, että unohdan niiden olemassaolon aina välillä ja sitten kun muistan niitä on tehtävä välittömästi. Näin kävi tälläkin kertaa. Halusin tehdä kreikkalaiseen tyyliin täytettyjä lettuja koska sain idean niihin eräästä Facebookin ruokaryhmästä. Kiitos Pirkko ideasta :)

Lisäksi halusin hieman enemmän ravintoarvoja lettuihin kun perus vehnäjauhot joten ostin täysjyväjauhoja ja tein letut niistä. Toimi! Ja toimii erityisesti suolaisissa lätyissä loistavasti. Maku on heti ruokaisampi ja tiedän saavani kuituja enkä pelkkää (pahaa) vehnää. Ohjeen näihin täysjyvälettuihin nappasin Mamma Suorittajan blogista.




Täysjyväletut (n. 15 kpl)

1 litra maitoa
4 kananmunaa
2 rkl öljyä
4-5 dl täysjyväjauhoja
1 tl suolaa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna taikinan turvota puolisen tuntia ennen paistamista. Paista letut voissa tai öljyssä kauniin kullan ruskeiksi.




Kreikkalainen jauheliha-fetatäyte

500g naudan jauhelihaa
200g Filos fetaa
200g valkosipulituorejuustoa / creme fraichea
1 puntti basilikaa
1 puntti lehtipersiljaa
2 pientä tai 1 iso sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
½-1 tl chilirouhetta
1 tl kuivattua oreganoa
mustaapippuria myllystä
suolaa
savupaprikajauhetta


  • Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi.
  • Paista sipulia keskilämmöllä kunnes se on läpikuultava. Lisää sekaan valkosipuli ja paista pari minuuttia lisää.
  • Lisää sekaan jauheliha ja nosta lämpö kovaksi. Mausta jauheliha suolalla, mustallapippurilla ja savupaprikajauheella.
  • Anna jauhelihan jäähtyä.
  • Leikkaa basilika ja lehtipersilja hienoksi.
  • Murusta feta kulhoon. Lisää sekaan yritit ja jauheliha.
  • Sekoita hyvin. Lisää sekaan tuorejuusto / creme fraiche.
  • Mausta seos chilirouheella, mustallapippurillam oreganolla ja suolalla.




  • Kääri täyte lettujen sisään, rullaa ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Itse käyrin parmesania.

  • Paista lettuja 200 asteessa kunnes juusto on sulanut pinnalle ja saanut hieman väriä.

  • Tarjoile letut raikkaan salaatin, tsatsikin ja oliivien kanssa.

Tsatsikissa minulla oli kokeilussa Olympus valmis tsatsikia. Maku oli ihan ok, mutta ei ole itsetehdyn voittanutta. Jos et ehdi tekemän tsatsikia on Olympus hyvä valinta. Jos ehdit, tee ihmeessä. Ohje täydelliseen tsatsikiin tästä
Oliiveissa meillä oli kokeilussa Filoksen erilaisia oliiveja. Luomu kalamata oliiveja ja mantelitäytteisiä vihreitä oliiveja Aivan ihania, pidimme todella paljon niistä ja voin suositella lämmöllä :)



6 kommenttia:

  1. Justiinsa eilen haikailin hyvää täytettyjen lettujen ohjetta! Kiitos tästä, pitänee kokeilla! Meillä lätyt tehdään gluteenittomana ja muunnan vehnäjauhot glut.jauhoiksi samalla suhteella. Suosin Finaxin karkeaa jauhoseosta, siinä on tosi hyvät kuituarvot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, toivottavasti maistuu :) Kiitos jauhovinkistä. Täytyy ostaa noitakin jauhoja testiin. Kuitu on aina plussaa :)

      Poista
  2. Hei sulla on ihan liikaa täällä blogissa näitä herkullisia ohjeita!! Tätäkin on PAKKO testata! En oo moneen vuoteen syöny täytettyjä lettuja! Ja siis nimenomaan suolaisella täytteellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden olemassaolon todellakin unohtaa aina! Sit kun tekee niin taas miettii et miks ihmeessä en oo tehnyt aiemmin. Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvi odottaa yhtä pitkään :)

      Poista
  3. Ihana täyte kyllä noissa letuissa, lurps! Pitäisi kyllä itselläkin paistaa lettuja useammin.

    VastaaPoista