torstai 6. marraskuuta 2014

Ehkä parhaat keksit ikinä...ei mennyt kuin Strömsössä!

Nämä keksit ovat tarina siitä kun kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Halloween oli tulossa ja olin luvannut leipoa miehen 6-vuotiaan kummitytön kanssa keksejä meidän Halloween-juhliin. Olin katsonut Perinneruokaa prkl-blogista ohjeen sormi-kekseihin ja ajatus oli tehdä verisiä sormia. No, eihän se mennyt tosiaan niin kuin piti. En todella ymmärrä miten blogin pojat ovat muka voineet onnistua saamaan kekseistä pyöreitä sormen muotoisia keksejä :) Taikinassa on niiiiiin paljon rasvaa, että ihan väkisinkin ne leviää uunissa kuin Jokisen eväät, tai Jokisen sormet. Ihan sama, mutta plörinäksi meni :) Positiivista oli, että keksit olivat ihan törkeän hyvän makuisia. Ehdottomasti ehkä parhaita keksejä ikinä. Kyllä oikea voi on oikeaa voita ja antaa niin paljon makua ettei ole tosikaan.

Ensimmäisen satsin teimme siis sormia. Ne kun menivät pilalle niin toisen satsin teimmekin vain palloja jotka tietysti levisivät (kuten siinä vaiheessa jo tiesinkin tapahtuvan, hahaa!) uunissa keksien näköisiksi kekseiksi :) Ja kun alkuun oli päästi, vedettiin koko homma sitten typyn kanssa ihan ranttaliksi. Esiin tuli piparipikeerit, kaikki strörrelit ja nonparellit ja rusinat ja koko hela hoito. Annettiin mennä koko rahalla koristeita ja kummityttö sai toteuttaa itseään. Kaikilla oli hauskaa ja lopputulos oli hauska. Erilainen kuin piti, mutta eikös se matka ole tärkein ei päämäärä :D



Ehkä parhaat keksit ikinä

200g voita ( oikeaa voita, ei margariinia)
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja


  • Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi.
  • Lisää kananmuna ja ja sekoita hyvin.
  • Lisää vehnäjauhot ja vatkaa seos edelleen tasaiseksi.
  • Suosittelen pyörittelemään taikinasta palloja jotka asetat leivinpaperille. Ota huomioon, että keksit leviävät lättänöiksi uunissa.
  • Paista 175 asteessa n. 10-15 minuuttia.
  • Anna keksit jäähtyä ja koristele sen jälkeen haluamallasi tavalla


Keksejä tarjottiin Halloween-juhlissa ja olivathan ne melkoisen pelottavan näköisiä :) Ihan omiaan lastenjuhliin ja maku on aivan törkeän hyvä! Jätä koristelut pois ja menee fiineihinkin juhliin!

Tässä kuvia vielä sormista matkalla uuniin ja uunin jälkeen. Ja kuvia kuinka homma paikattiin bling blingillä :)









4 kommenttia:

  1. Hienoja on, oikein taiteellisesti koristeltuja pikkuleipiä! :)

    VastaaPoista
  2. Apua, kommentoin mutta kommentti ei perillä näköjään...

    Ihania sauvoja oletntehnyt ja onnistuvat hyvin näköjään tavallisenkin kokoisista tikuista. Mä luulen, että prinsessan, keijujen sunmuiden taikasauvat on kova sana Maitotytön tammikuisilla synttäreillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kommentti tuli perille, siihen taikasauva postaukseen :) Oli muuten todella hyviä joten kiitos loistavasta reseptistä :)

      Poista