perjantai 3. lokakuuta 2014

Nopea banoffee-jälkiruoka

Kehitin uuden nopean "Pappilan hätävaran". Sinänsä myös ihan sopiva nimi jälkkärille koska kaupunginosa missä asumme on nimeltään Pappila :) Joskus tulee ihmisiä kylään nopealla aikataululla ja olisi mukava tarjota jotain, leipomaankaan ei ehdi ja kaupan keksejä ei joka kerta kehtaa tarjota. Tällä kertaa mentiin sillä mitä kaapissa oli ja lopputulos oli aivan superihana ja äärimmäisen toimiva! Rakastan banaanin ja kinuskin yhdistelmää eli banoffeeta. Olenkin tehnyt banoffee pie joka on yksi blogin suosituimmista resepteistä. Aina ei ehdi odottamaan piirakan hyytymistä joten silloin voi soveltaa samoilla aineilla lasiin näyttävän ja maistuvan jälkkärin!

Löydät Ruokasurffauksen myös Facebookista Tulehan mukaan mukavaan porukkaan juttelemaan ruoasta ja saamaan kaikki uudet reseptit suoraan uutisvirtaasi!




Nopea banoffee-jälkiruoka (4:lle)

3 banaania
2 dl vispikermaa
100g rahkaa
1 tl vaniljasokeria
2/3 purkkia karamellisoitua kondensoitua maitoa
6 Digestive-keksiä


  • Vatkaa kerma, lisää rahka sekaan ja mausta vaniljasokerilla.
  • Laita keksit pakastepussiin ja hakkaa kaulimella pieneksi.
  • Leikkaa banaanit pieniksi kuutioiksi.
  • Avaa karamellisoitu kondensoitumaito purkki ja sekoita sisältö tasaiseksi.


  • Ripottele lasin pohjalle keksimurua.


  • Laita banaanikuutioita keksimurun päälle.


Levitä kinuskia banaanien päälle.


  • Laita kerma-rahka kinuskin päälle.


  • Aloita alusta ja toista keksi, banaani, kinuski ja kerma.
  • Ripottele lopuksi pinnalle vielä keksimurua.


  • Tarjoile heti.


Tämä on aivan taivaallisen ihanaa ja usein näitä aineita on valmiiksi kaapissa. Jos et ole tutustunut karamellisoituun kondensoituun maitoon suosittelen ehdottomasti ostamaan! Itse ostan tätä Prismasta ja siellä se löytyy venäläiseltä hyllyltä. Hinta ei päätä huimaa ja tuota on hyvä olla kotona purkki varuilta. Sopii moneen jälkkäriin jos ei halua itse lähteä kinuskia keittämään.

Tämä on meidän moderni versio Pappilan hätävarasta, koska asumme Pappilassa :)








16 kommenttia:

  1. Aivan ihana jälkiruoka, tarttis opetella pitämään aina kaapissa tuota toffeeksi keiteltyä kondensoitua maitoa, siitä saa nopeasti tehtyä jotakin, kun makean himo yllättää!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kätevää todella varsinkin jos yllärivieraita tuppaa tulemaan useamminkin. Ihanaa herkkua :)

      Poista
  2. Kondensoitua maitoa löytyis kaapista. Olis varmaan keiteltävä se ja jos vaikka tekis tätä! Piti tehdä eka kakkua, mutta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkukin on hyvä! Mut aina ei voi odottaa niin kauaa :D

      Poista
  3. Missä vaiheessa kondensoitu maito lisätään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeessa lukee karamellisoitu kondensoitumaito. Se lisätään banaanien jälkeen.

      Poista
  4. Eikä tossa reseptissä puhuta kinuskistakaan ainesosissa

    VastaaPoista
  5. Moi, millä tuon rahkan voisi korvata, jotta saisin maidottoman? Karamellikastikkeen olen keittänyt kookoskermaan. T Eija RK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kuullostaa hyvältä! Rahkan voi vaikka jättää poiskin jos haluaa. Itse halusin jotain happamuutta kerman lisäksi joten jugurttikin vois toimia. Sitä taitaa saada maidottomanakin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tämä on niiiiiiiin hyvää! Suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  7. onko se nyt niin että sitä kondensoitua maitoa ei tarvitse itse keittää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karamellisoitu kondensoitumaito on valmiiksi keitettyä kinuskia, eli ei tarvitse keittää. Voit toki ostaa tavallista kondensoituamaitoa jota keitellään itse kuehuvassa vedessä 3h jotta muuttuu kinuskiksi. Joskus tein niin, ja sitten totesin elämän olevan liian lyhyt moiseen puuhaan :D

      Poista
    2. Jos pelkästä kondensoidusta maidosta haluaa tehdä kinuskia ni sitä keitetään tosiaan se 3h mutta purkeineen päivineen. Eli ei avata purkkia vaan laitetaan koko purkki kiuhuvaan veteen.
      Kerran jollekin kävi meinaan niin että joku kaatoi tuon maidon kiuhuvan veden sekaan :/

      Poista