maanantai 30. marraskuuta 2015

Herkulliset kanawrapit ja vinkkejä juhlien esim. pikkujoulujen järjestämiseen






Rakastan järjestää juhlia. Järjestämme mieheni kanssa kaksi kertaa vuodessa isot juhlat joita koko ystäväpiirimme odottaa. Päivämääriä juhlille kysytään meiltä aina todella ajoissa, jotta vuorotyöläiset ehtivät toivoa vapaata juhlien ajankohtaan. Pidämme aina pikkujoulut ja kesällä grillibileet. Vuosien saatossa juhlien järjestäminen on helpottunut huomattavasti kun on löytynyt sopiva kaava ja tapa toimia. Olen tehnyt monen monta virhettä juhlien järjestäjänä ja ollut h-hetkellä aivan poikki ja uupunut ja yhden viinilasillisen jälkeen valmis nukkumaan. Ei näin :) Ajattelin jakaa hyväksi todettuja vinkkejä juhlien järjestämiseen joilla minimoit stressin ja saat järjestettyä kivat juhlat joka kerta!

Huom! Postauksen lopussa on kiva arvonta, muista osallistua!

1. Vieraslista
2. Ohjelma
3. Kutsu
4. Ruoka

Juhlien järjestämisen voi karkeasti jakaa neljään osaan. Ensin päätetään pitää juhlat. Tarvitaan vieraita, ohjelmaa, ruokaa ja vieraat pitää kutsua.

1. Vieraslista.
Aloita suunnittelu ajoissa. Edellinen ilta ei ole ajoissa. Vähintäänkin 2 viikkoa ennen juhlia, mielummin jopa aikaisemmin varsinkin jos on vuorotyöläisiä vieraina. Kannattaa kutsua laajasti ystäväpiiristä vieraita. Sillä ei ole mitään väliä tuntevatko he aikaisemmin toisiaan, hyvissä juhlissa tutustuu helposti ja se on osittain järjestäjän vastuulla. Hyvä ohjelma takaa tutustumisen helppouden. Jos kaveriporukassa on tunnettuja rettelöitsijöitä jotka pilaavat muiden juhlat joka kerta, miettisin itse kahteen kertaan haluanko kutsua heitä vai tapaanko heitä toisenlaisissa tilaisuuksissa mielummin.


2. Ohjelma.
Alussa meillä oli bileitä joissa ei ollut mitään ohjelmaa. Yleistä yhdessä oloa vaan. Usein tällaisissa juhlissa muodostuu kuppikuntia, uusiin ihmisiin ei tutustuta helposti vaan ollaan omassa porukassa. Tällaisissa juhlissa tylsistytään helpommin ja juhlat loppuvat aikaisin. Joskus sekin toki on hyvä vaihtoehto, mutta meidän juhlat kestävät aina aamuun asti :)

Meillä on aina ohjelmaa ja ohjelma on kilpailuja. Kilpailut ovat aina melko alussa ruokailun jälkeen. Alussa jotkut kapinoivat sitä vastaan ja kertoivat etteivät halua osallistua. Se muuttui todella nopeasti ja nykyään kilpailut ovat juhliemme odotetuin osa. Porukka jaetaan aina satunnaisesti joukkueisiin, n. 3-5 on hyvä määrä per joukkue. Meillä jako tehdään usein siten, että kaikkien nimet kirjoitetaan lapuille, laput laitetaan kulhoon. Olemme ennalta määrittäneet montako joukkuetta tulee osallistujamäärän mukaan. Jos on esim. neljä joukkuetta nostan neljä lappua kulhosta ja nämä henkilöt ovat joukkueen kapteeneja. Sen jälkeen kapteenit nostavat vuorotellen lappuja kulhosta ja keräävät joukkueensa. Joukkue keksii itsellensä nimen. Tässä on tarkoitus hakea ryhmähenkeä, tutustua uusiin henkilöihin ja ennen kaikkea pitää hauskaa! Joukkueiden välistä sanailua on hauska seurata, "me vastaan muut"- asetelmaa. Uudet henkilöt pääsevät helposti sisään porukkaan näiden kautta.
Meillä on aina eri rasteja ja joukkueet kiertävät niillä suorittamassa tehtäviä.
Pisteytä eri rastit kuten itse haluat ja muista hankkia voittajajoukkueelle palkinto. Meillä se yleensä on ollut pullo kuohuvaa.

Lisäksi meillä on pikkujouluissa Secret Santa eli jokainen tuo max. 5€ arvoisen lahjan, paketoi sen ja tullessaan jättää sen ovensuussa olevaan säkkiin. Sieltä jossain kohtaa iltaa nostetaan jokaiselle lahja. Olemme usein myös määrittäneet kirjaimen jolla lahjan tulee alkaa :)

Meillä lämpiää sauna myös halukkaille aina. Lisäksi on erillinen singstar-huone makuuhuoneessamme halukkaille (ovi kiinni!). Ei ole mitenkään mielekästä, että kaikki joutuvat kuuntelemaan muiden laulua ja siksi meillä on ns. karaokehuone erikseen ja vieraat voivat hengata siellä porukalla, olla olohuoneessa missä musiikki soi tai kesäisin takapihalla.

Tässä vinkkejä muutamista kilpailuista joita meillä on ollut:
1. Musavisa (soitetaan n. 10 kappaletta ja joukkueet arvaavat kappaleen nimeä ja esittäjää huutamalla oman joukkueensa nimen ensin ja arvaamalla. Yksi arvaus per joukkue.

2. Masterchef valmistan ruoan, esim. chili con carne etukäteen ja kerron kuinka monta ainesosaa ruoassa on. Joukkueet maistelevat omassa rauhassaan ruokaa ja kirjaavat paperille kaikki ainesosat. Pisteytys oikein arvattujen ainesosien mukaan.

3. Tietovisa meillä on aina yhtenä kisana. Se annetaan paperisena versiona ja joukkueet omassa rauhassa miettivät kysymyksiin vastauksia. Kännyköiden käyttö luonnollisesti kiellettyä. Meillä on ollut joskus teeman mukaisia kysymyksiä myös esim. tapas-bileissä oli Espanjaan tavalla tai toisella liittyviä kysymyksiä. Trivial Pursuitista löytyy hyvät kategoria-jaot joita voi hyödyntää

4. Looginenpäättely (ns. palikkatestejä paperilla) tämä on myös yksi kisa joka on usein koska kaikki tykkäävät tästä. Netistä löytyy loogiseen päättelyyn erilaisia testejä. Sanallisia, numeerisia, kuvia ym. Ne annetaan joukkueille paperisena versiona ja omassa rauhassa joukkue ratkaisee tehtävät

5. Fyysinen tehtävä Tästä on ollut useita eri versioita. Kesällä takapihallamme joukkueet kuljettivat kananmunaa lusikassa tietyn radan joukkueviestinä ja nopein aika ratkaisi per joukkue. On ollut myös tikanheittoa joukkueen yhteispisteillä. Sitten on ollut ns. sukkahousuappelsiini :) Eli sukkahousun punttiin laitetaan appelsiini ja sukkahousu sidotaan henkilön vyötärölle siten, että appelsiini roikkuu jalkojenvälissä n. polven korkeudella. Mitataan kaksi mertriä matkaa lattialla. Aloituspiste ja päätöspiste merkitään lattiaan selkeästi. Maahan laitetaan tulitikkuaski aloituspisteeseen. Henkilöt vuorotellen heiluttelevat appelsiinia jalkojensa välissä ja siirtävät tulitikkuaskin aloituspisteestä maaliin. Joukkueen keskiarvoaika lasketaan ja nopein joukkue voittaa.

3. Kutsu
Lähetä kutsu ajoissa. Meillä kutsu on aina Facebookissa. Luon siellä tapahtuman jota en laita julkiseksi. Sitten klikkailen kutsuttavat vieraat. Facebook on siitä hyvä, että tavoitat siinä helposti ja nopeasti vieraasi ja saat lisätietoa helposti kutsuun. Jos joku ei ole Facebookissa heille laitamme kutsun tekstarilla tai puhelimitse.
Oleellista kutsussa on: päivämäärä, juhlien aloitusaika (mahdollinen päättymisaika), milloin viimeistään pitää tehdä sitovat ilmoittautumiset, ovatko juhlat nyyttärit vai tarjoaako talo ruokaa, juomapolitiikka (omat juomat vai talon puolesta), ollaanko juhlista lähdössä ravintolaan ja mahdolliset muut toiveet.
Meillä ruoka on aina talon puolesta ja sen kirjoitan kutsuun. Pyydämme usein vieraita tuomaan sipsejä ja karkkia yleiseen jakoon, koska niitäkin menee yllättävän paljon. Juhlamme ovat aina omilla juomilla. Jokainen tuo tullessaan niin paljon juomaa kuin haluaa itsellensä. Talvisin juomat saa ulos, kesäisin meillä on isoja ammeita ym takapihalla jossa isoja jääkönttejä. Usein olemme kesäbileissä tarjonneet yhdet mojitot ja pikkujouluissa yhdet terästetyt glögit. Juhlamme alkavat yleensä klo 18 ja päättymisaikaa ei ole. Yleensä juhlissamme vieraat ovat viihtyneet aamuun asti, klo 6 jopa :) Tämäkin on hyvä mainita kutsussa koska silloin vieraat osaavat oikeasti varata itsellensä tarpeeksi juomaa. Jos lämmität saunaa mainitse jos haluat vieraiden tuovan oman pyyhkeen. Sitovat ilmoittautumiset kannattaa ottaa viimeistään n. 3 pvää ennen juhlia. Ehdit hankkimaan ruoat ajoissa.

4. Ruoka
Juhlissamme ruoka on oleellinen osa. Tykkään nähdä vaivaa, mutta ymmärrän täysin etteivät kaikki ole samanlaisia sekopäitä kuin minä :) Tee juuri sellainen menu kuin itse haluat! Annan sen vinkin, että aloita oikeasti valmistelut ja kauppakäynnit ym reilusti ajoissa. Pari kolme päivää ennen juhlia. Kaikki valmistelut tulisi tehdä viimeistään edellisenä päivänä juhlia, itse juhlapäivälle ei valmistella enää muuta kuin mahdolliset salaatit. Siivous ehdottomasti edelliselle päivälle ei juhlapäivälle!

Tex Mex on maukasta ja kaikille maistuvaa tarjottavaa. Santa Marialla on aivan ihania luomu-tuotteita joita itse tulen suosimaan tulevissa pikkujouluissamme. Tex Mexin salaisuus on mielestäni siinä, että se on helppoa, nopeaa ja aina täynnä makua!

Helppo tex mex menu kanawrapeista

- Wrapit maistuvat kaikille ja ovat oikeasti helppoja. Jokainen täyttää omansa, sinun ei tarvitse kuin leikata ja laittaa esille.
- Valmista rapeat tex mex broilerit etukäteen valmiiksi, laita vuokaan ja lämmitä uunissa juuri ennen tarjoilua. Leikkaa kaikki muut tarjottavat valmiiksi kulhoihin ja tarjoiluhetkellä vain nostat ne esille.


Rapeat tex mex kananugetit wrappeihin

600g broilerin filettä
12 dl corn flakes maissihiutaleita
1 ½ pussi Santa Maria luomu taco-mauste
1 dl ruokaöljyä
2 kananmunaa

  • Leikkaa broileri pitkiksi suikaleiksi
  • Hienonna maissihiutaleet esim. yleiskoneessa
  • Sekoita Santa Maria luomu taco-mauste maissihiutaleisiin ja kaada syvälle lautaselle. Lisää öljy ja sekoita tasaiseksi

  • Riko kananmunat syvälle lautasella ja riko munien rakenne haarukalla
  • Dippaa broilerinpala ensin kananmunaan ja sen jälkeen maissihiutaleisiin. Pyörittele hiutaleissa ja varmista, että broileri on kauttaaltaan maissihiutaleilla kuorrutettu
  • Laita broilerinpalat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille

  • Paista fileitä 200 uunissa n. 10-15 minuuttia
  • Voit tarjota nugetit heti tai valmistaa ne etukäteen ja juuri ennen tarjoilua nopeasti kuumentaa uudestaan uunissa

Lisäksi tarjolle esimerkiksi :
Santa Maria Luomu-tortillat, Santa Marian eri salsoja eri vahvuuksilla,  ranskankermaa, sweet chili kastiketta, ananasta, fetaa, Aura-juustoa, juustoraastetta, jäävuorisalaattia, tomaattikuutioita, kurkkukuutioita, avocadoa, maissia, jalopenoja

Jokainen kokoaa omat wrappinsa haluamillaan tuotteilla, emäntä/isäntä pääsee helpolla! Win-win.

Ruokabloggaajallekin maistuu kanawrappi!

Arvon yhden Santa Marian tuotepaketin (arvo 20€) kaikkien kommentoijien kesken. Jätähän siis jouluiset terveisesi ja sähköpostiosoitteesi kommenttilaatikkoon niin olet mukana arvonnassa! 

Arvonta alka anyt ja päättyy 7.12 klo 23.59. Julkaisen voittajan Ruokasurffauksen Facebookissa 8.12 joten käyhän tykkäämässä Facebookissa!


Yhteistyössä 


ja 




25 kommenttia:

  1. Namm, wrapit <3

    Ihaana arvonta, olen innolla mukana!
    veera.e.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Namm,olisi ihana päästä näin joulun alla maistelemaan Santa Marian tuotteita, joten mukana ollaan arvonnassa! :)
    idatraff@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana ja ehdottomasti tex-mexit ovat suosikkeja :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Mahtava postaus :) Suunnitteliu tosiaan on kyllä kaiken A ja O. Kiitos myös kivoista kilpailu vinkeistä ;)

    VastaaPoista
  5. No, nyt tuli ihan hirmuinen tex-mex himo! Mukana minäkin :)

    VastaaPoista
  6. Kiireetöntä joulua toivottaen klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Olipa innostava postaus, kiitos myös reseptivihjeestä :)
    Tunnelmallista joulun odotusta toivottelen !
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Onpa herkullisia kuvia, nälkä iski näin yöllä :D
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kiitos kivasta blogista! lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Just etsin jotain kivaa ideaa juhliin, ja löysin täältä!

    laalixi@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Jouluun enää 24 päivää! Tuli ihan nälkä ku luin tuota reseptiä, pitäisköhä illemmalla tehdä tuollaasii :)

    susanna.litmanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Hyviä vinkkejä juhlien järjestämiseen!

    VastaaPoista
  13. Sinä olet aina niin aktiivinen ja ihania reseptejä kuvineen jaat. Kiitos siitä ja mukavaa joulunodotusta myös sinulle ♡
    -kati
    (kati.peralahti@gmail.com)

    VastaaPoista
  14. Hyvältä kuulostaa ! :)

    Marika.-.92@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Hyvältä kuulostaa ! :)

    Marika.-.92@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Ihana ohje! Meni talteen ja viikonloppuna kokeiluun! sanna.alanorppa@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Säästäisin voiton varmaan uudenvuoden pirskeisiin :)

    smpeltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ihania vinkkejä kiitos! :)
    maria.serafia@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kerrassaan herkullisen kuuloisia kanawrapeja :) Laitettava homechef tekemään :)

    sipari@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Varmasti maistui!
    Ihanaa joulun odotusta.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Varmasti maistui!
    Ihanaa joulun odotusta.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana! Kivaa joulunodotusta sulle! :)

    lauram@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Tästä tuli ehdottomasti yksi seuratuimmista blogeista! Ihanaa joulun odotusta 😊

    atinkerbell76@hotmail.cm

    VastaaPoista
  24. Nan nam :)
    Mukavaa joulun odotusta!
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Oi, ihana arvonta :) Mukana!
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista