lauantai 26. huhtikuuta 2014

Aasialaisesti maustettua halstrattua lohta ja jugurttikastike

Viime päivinä on ollut aivan ihanan lämpimiä kelejä ja meillä onkin aloitetu grillikausi innokkaasti. Grillaus on niin kivaa. Tulee syötyä paljon terveellisemmin kuin talvisin. Usein grillaamme jotain lihaa/kalaa ja paljon erilaisia kasviksia. Olen huomannut, että tosi moni grillaa sellaisilla alumiinisilla alustoilla kaikkea ja en ole oikein käsittänyt, että miksi. Grillin maku ja savuisuus jää saamatta silloin täysin. Esim. kalaa on mukavampi grillata halsterissa kuin sellaisella alustalla. Ostin viime kesänä kaksi halsteria ja niissä meillä grillataankin ahkerasti kalaa ja muita tuotteita. Halsterissa on kaksi metalliritilää joiden väliin laitetaan grillattava tuote ja ne laitetaan nipsulla kiinni toisiinsa. Tuote pysyy siellä keskellä ja halsteria voi käännellä jotta tuote kypsyy kauttaaltaan. Ei ole pelkoa, että jäisi grilliin kiinni. Halsterit maksaa muutaman euron eli eivät ole edes kalliitakaan :)

Aasialaiset ovat aivan kunkkuja grillauksessa ja erityisesti halstraamisessa. Halusinkin halstrata lohta grillissä aasialaisesti maustettuna. Tein marinadin, lohi sai marinoitua siinä vuorokauden ja sitten vain homma tulille. Kala kypsyy tosi nopeasti kovalla lämmöllä. Älä ylikypsennä kalaa kuivaksi vaan jätä se sopivan meheväksi sisältä. 




Aasialaisesti maustettua halstrattua lohta

500g lohta

marinadi:
½ dl soijakastiketta
2 rkl hunajaa
2 tl inkivääritahnaa (Spice Up)
1 tl valkosipulitahnaa (Spice Up)
½ tl kuivattuja chilihiutaleita

  • Valmista marinadi sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
  • Laita lohi pakastepussiin ja kaada marinadi päälle. Sulje pussi ja laita vuorokaudeksi jääkaappiin marinoitumaan.
  • Kun olet valmis halstraamaan lohen sivele lohen pinta ja nahka öljyllä jottei se jää halsteriin kiinni.
  • Laita lohi halsteriin ja halsteri kiinni.

  • Aloita halstaaminen nahkapuolelta ja kääntele lohta säännöllisin väliajoin. Anna kalan saada väriä grillissä koska siitä paras maku syntyy. 

  • Aikaa tuon kokoisen fileen halstraamiseen menee n. 10 minuuttia.
Jugurttikastike

1½ dl turkkilaista jugurttia
1 tl korianteritahnaa (Spice Up)
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
ripaus suolaa
1 tl sitruunanmehua
mustaapippuria myllystä

Sekoita kaikki aineet keskenään ja tarjoile.




Meillä kylkeen grillattiin mm. parsaa ja öljy-valkosipuli marinanoituja vihreitä paprikoita, peruna- ja bataattiviipaleita ja juustotäytteisiä sieniä. Niin hyvää, että voisin itkeä ilosta! Hurraa kesä ja grillikausi!







4 kommenttia:

  1. Oi, miten ihana resepti! Olen suuri kalafani, mut reseptini ovat aika simppeleitä ja yksitoikkoisia. Itse kyllä pidän, mut pelkään et kotiväki kyllästyy =D Pitääkin napata tämä ylös ;)

    VastaaPoista
  2. Kalan kanssa simppelit hyvät perusmaut ovat yleensä parhaita. Joskus on hyvä kikkailla ja kokeilla mausteita kalaan. Joskus toimii joskus ei :) tämä resepti oli yksi niistä toimivista. Aivan ihanaa, suosittelen kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  3. Olipas ihan ÄLYTTÖMÄN hyvää! Syötiin tomaatti-mozzarella vartaitten kera. Harvoin tulee tehtyä kalasta ruokaa, näköjään kannattaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hyvää :) kala on aina hyvää, muttatämä on kyllä ihan extra hyvää mielestäni!

      Poista