keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lohi-feta-munakasrulla - Hävikki Viikko ruokaa

Jääkaapista heitetään viikottain pilaantuneita elintarvikkeita roskiin. Kuullostaako tutulta? Nyt eletään taas kansallista Hävikki Viikkoa 8-14.9  jolloin halutaan korostaa kuinka paljon ruokaa heitämmekään roskiin vuosittain. Määrät ovat aivan järkyttävän suuria Kuluttajaliitto järjestää toista kertaa peräkkäin Hävikki Viikkoa ja osaavat kertoa paremmin nettisivuillaan määristä mitä ruokaa vuositasolla menee roskiin. Itse inhoan ruoan heittämistä roskiin. Se tuntuu joka kerta tosi pahalle :( Meillä pyritäänkin ennakoimaan tätä esim. pakastamalla suurin osa lihoista mitä kaupasta ostetaan ettei mene pilalle. Tarkkailen myös muita elintarvikkeita ja hyvin kärkkäästi heitän kermojen, tuorejuustojen, pestopurkkien yms loput samaan kastikkeeseen esim. kanapastaan.

Tällä kertaa hävikin alla oli maito jota oli runsaasti ja päivämääräkin tuli jo vastaan. Munia oli lisäksi paljon jotka oli käytettävä. Fetaa oli avattu paketti ja ranskankermaa jäänyt ylimääräinen purkki jossa päivämäärä oli tulossa vastaan. Munakasrullaahan tämä huusi. Pakkasesta sulatin lohifileen ja kypsensin uunissa. En jaksanut alkaa savustamaan vaikka savulohi olisi varmasti ollut vieläkin parempaa tässä. Meillä tehdään munakasrullia muutenkin melko usein. Yksi suosikkimme on jauheliha texmex munakasrulla. Munakasrulla on loistava ruoka iltapalaksi, lounaaksi, välipalana tai myös illanistujaisiin. Sitä voi syödä kylmänä ja lämpimänä. Tätä meillä syötiin kylmänä.

Käyhän myös liittymässä Ruokasurffauksen Facebook-sivuilla lukijaksi niin sata kaikki uudet reseptit suoraan uutisvirtaasi!



Lohi-feta munakasrulla

munakas:
5 kananmunaa
5 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

täyte:
300-400g (savu)lohta
200g Filos fetaa
10 Filos kalamataoliivia
200g ranskankermaa
½ tl timjamia
pippuria myllystä


Tee ensin munakas valmiiksi.
Riko munat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. Lisää sekaan maito ja sekoita hyvin.
Lisää suola ja jauhot joukkoon ja vatkaa käsivispilällä hyvin sekaisin.
Kaada seos leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päälle ja paista 200 asteisen uunin keskiosassa n. 15-20 minuuttia kunnes munakas on saanut kauniin kullanruskean värin pintaan.
Anna munakkaan jäähtyä hyvin ennen täytteen lisäämistä.


Revi lohi sormin kulhoon palasiksi.
Murusta sekaan sormin myös feta. Filoksen feta oli muuten heittämällä parasta ikinä maistaani fetaa <3


Leikkaa kalamataoliivit pieneksi ja lisää joukkoon.



Lisää ranskankerma ja sekoita tasaiseksi massaksi. Mausta mustallapippurilla ja timjamilla.



Levitä täyte munakkaan päälle.


Rulla munakas mahdollisimman tiukaksi kääröksi. Jätä saumakohta alle.


Munakasrulla on heti valmis tarjoiltavaksi, mutta säilyy jääkaapissa pari päivää.

Erinomaista hävikkiruokaa. Käytä luovuutta ruoissa jotta heität mahdollisimman vähän hukkaan. Usein ne luovimmat ruoat maistuvat parhaimmalta :) Rohkeutta peliin ja sydän mukana. Ei heitetä ruokaa roskiin :)







6 kommenttia:

  1. Munakasrulla on kyllä oiva hävikkiruoka. Tämä näyttää erityisen herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hävikkiruoka kunniaan :) oli kyllä hyvää, suosittelut!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ihan tavallisissa kaupoissa. Ehkä joku marketti voisi olla varmin vaihtoehto.

      Poista
  3. Jos todella tuo kaikki jää yli (lohta joka on helvetin kallista) niin aika kermaperseilyä. Mikäs siinä jos rahaa on ku roskaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa meillä ostetaan vain ja ainoastaan tarjouslohta. Jos lohi on alle 7€/kg silloin ostan pakkaseen reilusti. Muutoin meillä ei lohta ostetan. Alle 7€ kilohintaan saa muutaman kerran vuodessa ja silloin satsaan siihen. Tuolla hintaa lohi on jopa jauhelihaa edullisempaa. Eli ei ole rahaa kuin roskaa :) Meillä ollaan todella taloudellisia, kaikki tarjoukset kierretään ja ostetaan silloin pakkaseen odottamaan.

      Poista