torstai 21. elokuuta 2014

Bratwurst hot dogit paholaisen kastikkeella

Säätiedotus näytti uhkaavasti sateista ja viilenevää ensi viikolle. Vielä ehti hyvin viikonloppuna grillata ja aurinkokin paistoi. Tänä kesänä meidän grilli on kyllä ollut kovilla. On grillattu useasti mikä on aivan ihanaa. Rakastan ulkona oloa ja yhdessä touhuilua. Meillä on käynyt todella paljon vieraita grillailemassa ja yhdet 17 hengen grillibileetkin järjestettiin kesällä joissa tarjoilin mm. aasialaisia kanavartaita jotka muuten maistuivat ehkä taivaalta seuraavana aamuna jälkitilassa ;)

Nyt vielä siis todennäköisesti kesän viimeiset grillailut näiltä osin ja nyt tehdään hodareita! Sain mahtavia aitoja saksalaisia  Brennecke bratwursteja kokeiluun ja halusin grillata ne hot dogeihin. Makkarat olivat todella laadukkaita ja voin ehdottomasti suositella niitä kaikille. Pala Saksaa tamperelaisessa grillissä, nam nam!




Pelkkä sinappi + ketsuppi dogi ei tällä kertaa riittänyt vaan piti keitellä lähinnä HooKoon ja Tomi Björckin intouttamana paholaisen kastiketta, mutta muokkasin ohjetta aika paljon kuitenkin. Lisäksi tein todella valkosipulista coleslawia. Niillä täyttyi hot dogit ja kaikki olivat tyytyväisiä. Hyvää makkaraa, hyvää kastiketta, rapeutta salaatista ja paahedusta sipulista. Happy ending!



Paholaisen kastike

1 sipuli
1 solovalkosipuli
1 punainen paprika
2 punaista chiliä
1 tölkki (400g) tomaattimurskaa
3 rkl ruokokidesokeria
1 rkl soijaa
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl Worcestershire-kastiketta
suolaa
mustaapippuria myllystä
3 rkl öljyä



  • Aja sipuli, valkosipuli, paprika ja chili hienoksi monitoimikoneessa ja leikkaa todella hienoksi veitsellä.
  • Kuumenna öljy kattilassa ja lisää seos kattilaan. Paista seosta hetki.
  • Lisää tomaattimurska kattilaan ja sekoita hyvin.
  • Lisää sokeri, soija ja etikka
  • Anna kastikkeen kiehua n. 30 minuuttia tai kunnes se on sopivan sakeaa.
  • Lisää lopussa Worcestershire-kastike, maista suola ja pippuri ja lisää sopiva määrä.
  • Anna kastikkeen jäähtyä.
  • Kastike kannattaa tehdä hyvissä ajoin (edillisenä päivänä) valmiiksi, jotta maut ehtivät syventyä.




  • Grillaa/paista bratwursteihin hyvä väri pintaan.
  • Lämmitä hot dog sämpylät joko mikrossa, höyryttämällä tai grillissä. The original tapa on tietystyi höyryttäminen, mutta meillä mentiin mikrolämmityksellä
  • Leikka sämpylä melkein puoliksi ja laita bratwurst pohjalle. Aste täytteet päälle.
  • Olin valmistanut coleslawin etukäteen valmiiksi johon lisäsin valkosipulia vielä. Se oli yksi täytteistämme.
  • Grillasin paprikoita ja tuoreita pikkusipuleita myös täytteeksi.
  • Paholaisenkastike oli kastikkeemme ja paahdettua sipulia ripoteltiin päälle.
  • ISO NAM!


Bratwurstit sopivat kaikkien mielestä paremmin hodareihin kuin tavalliset nakit. Mahtavaa näissä bratwursteissa on myös se, ettää niitä saa pieniäkin jotka ovat lapsten hodareihin juuri sopivia.






Kaiken kaikkiaan erittäin hyvät dogit hyvällä makkaralla ja hyvällä kastikkeella. Teemme uudestaankin ;)





4 kommenttia:

  1. No tuossa on hodari minun makuuni! En niin makkarasta yleensä välitä, mutta bratwurstin kohdalla teen poikkeuksen. :)

    VastaaPoista
  2. Taidanpa kokeilla kastiketta! Suu jo maiskuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastike on kyllä tosi hyvää ja sopii melkein kaiken kanssa :)

      Poista