tiistai 18. maaliskuuta 2014

Banoffee pie - banaania ja kinuskia piirakassa

Banoffee pie on englantilainen jälkkäri jossa on kerroksittain useimmiten keksipohja, ihanaa pehmeää toffeeta, banaania ja kermavaahtoa. Kuullostaa taivaalliselta, eikö? Maku on aivan uskomaton myös. Tämä maistuu varmasti kaikille, myös lapsille.

Resepti on myös äärimmäisen helppo toteuttaa. Ehkä hieman aikaa vievä, mutta passiivisia odotusvaiheita on jonkun verran. Suosittelenkin banoffee pien tekemistä päivää ennen tarjoilua. Maut ehtivät oleentua rauhassa ja koostumus on kiinteämpi. Söimme ensimmäiset satsit ihan heti ja täytyy sanoa, että seuraavana päivänä maku oli parempi.

Kaikista helpoiten teen kinuskitäytteen tähän keittämällä kaupasta saatavaa konsendoituamaitoa kuumassa vedessä 2-3h. Helppoa kuin heinänteko eikä vaadi yhtäänsekoittamista tai pelkoa karamellin polttamisesta. Konsendoidunmaidon löydät säilykehyllystä ja siinä ole lukee kondentoistumaito. Aivan ihanaa sellaisenaan ja sopii moneen muuhunkin jälkkäriin kuten key lime pieen.




Banoffee pie (18cm irtopohjavuokaan)

14 digestivekeksiä
75g voita
1 purkki kondensoituamaitoa
2-3 banaania
2 dl Flora Vispiä
vaniljasokeria
kaakaojauhoa



  • Aloita kuumentamalla isossa kattilassa vettä kiehumispisteeseen. Poista konsendoidunmaidon purkista etiketit ja laita tölkki kiehuvaan veteen. Anna veden kiehua hiljalleen n. 2,5h ajan. Muista lisätä välillä vettä kattilaan koska sitä haihtuu.
  • Kun 2,5h on kulunut ota tölkki pois vedestä ja anna sen jäähtyä jonkin aikaa ettet saa kuumaa kinuskia päällesi.

  • Sillä aikaa kun kondensoitumaito kiehuu tee keksipohja.
  • Murskaa digestivekeksit ja lisää voisula murskattuihin kekseihin.
  • Kaada seos irtopohjavuokaan ja painele se tiukasti vuoan pohjaan. Laita jääkaappiin kovettumaan.

  • Vaahdota 2dl Flora Vispiä kovaksi vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla maun mukaan.
  • Kun kondensoitumaito on jäähtynyt kaada se irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Levitä tasaiseksi.

  • Viipaloi banaaneja ja aseta viipaleet kinuskin päälle.

  • Levitä puolet kermavaahdosta banaanien päälle.

  • Viipaloi lisää banaania ja asettele viipaleet kermavaahdon päälle.

  • Lisää loput kermavaahdosta banaaniviipaleiden päälle.

  • Sirota kaakaojauhetta päälle ja aseta jääkaappiin oleentumaan useaksi tunniksi tai mieluiten seuraavaan päivään.




Tarjoa banoffee pie jääkaappikylmänä. Maku on aivan ihana. Digestivekekseistä tulee pientä suolaisuutta joka rikkoo muuten niin makean piirakan makumaailman. Banaani ja kinuski ovat match made in heaven ja toimii vaan äärettömän hyvin yhdessä. Kun tätä tekee kerran tekee varmasti toisenkin kerran ;)



11 kommenttia:

  1. Tehnyt myös tuota, hieman erilailla ja mä käytin valmista kinuskia, sitä mikä on kaupassa sen kondensoidun maidon vieressä ja vain siksi , että oon laiska. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kaupasta sitä löytänyt joten siksipä keittelin itse :) tekotapoja on varmasti yhtä monta kuin kokkeja ja kaikki herkullisia koska raaka-aineet toimii :)

      Poista
  2. Tein tätä toissapäivänä, gluteenittomana, ja hyvää tuli! Itse laitoin valmista kinuskikastiketta ja sitähän sitten tietysti valui yön aikana pohjan läpi kakkualustalle. Mutta ihanasti imeytyi keksipohjaan ja kinuski kuitenkin maistui enemmän kuin hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että myös gluteenittomana onnistui. Ehkä valmiskinuski on liian notkeata kun imeytyy noin. Onneksi maku oli kuitenkin kohdillaan ;) suosittelen joskus kokoeilemaan kondensoidunmaidon keittämistä kinuskiksi. Parasta mitä tulet ikinä saamaan :D

    VastaaPoista
  4. Kondensoitua maitoa myydään myös valmiiksi keiteltynä, ostan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyy muttei välttämättä kaikista kaupoista. Jos sattuu löytämään niin hyvä, säästyy vaiva :) jos ei löydy niin silloin voi mennä tällä ohjeella.

      Poista
  5. Mistä kaupasta löytyy valmiiksi keitettynä toi maito?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Prismoissa olen nähnyt. Kannattaa kysyä omasta lähimarketista onko heillä.

      Poista
    2. Halpa-hallistakin löytyy..

      Poista
  6. https://www.carnation.co.uk/recipes/8/Classic-Banoffee-Pie
    Täällä ohje kuinka saa nopeammin muutamassa minuutissa kondensoidusta maidosta kinuskia niin ei tarvitse paria tuntia keittää. Tein tällä ohjeella viikko sitten ja hyvää tuli.

    VastaaPoista