sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pataleipä - helpompaa leipää ei ole. Sopii myös "ei-leipojille" :)

Tämän syksyn ehdoton hitti ruokayhteisöissä on ollut pataleipä. Olen pitkään seurannut keskusteluja tästä pataleivästä ja vihdoin minäkin päätin tehdä kuuluisaa pataleipää. Tämä leipä maistuu lapsillekin ja sopii hyvin kiireisille kotiäideillekin.

Leivän juju on  se, että taikinaa ei saa vaivata ollenkaan, todella pitkä nostatus ja kannellisessa padassa paistaminen. Luulen, että padan tarkoitus on leikkiä leivinuunia joka varaa lämpöä ympärilleen. Siltä leipä ainakin maistui, kuin olisi kunnon leivinuunissa paistettu.

Pataleipää ei siis voi siis saada nopeasti koska nostatus on minimissään 12 tuntia ja mitä tahansa n. 22 tuntiin asti. Minulla leipä kohosi 18 tuntia. Mutta on siis mahdollista esim. aamulla saada tuoretta leipää kun alkuillasta laittaa taikinan tulemaan.

Muuta hyvää leivässä on hiivan vähäisyys, leivän koostumus ja ihana rapea kuori. Monet sanovat, että tämä on parasta leipää mitä ovat ikinä tehneet ja melkein tekisi mieli yhtyä tuohon kuoroon. Tämä leipä on maineensa väärtti ja jokaisen tulisi ehdottomasti ainakin kerran tehdä tämä leipä. Plussaa ehdottomasti on, että tätä leipätaikinaa ei saa missään tapauksessa sekoittaa. Sopii myös "ei-niin-jauhopeukaloille" :)

Ohjeen leivälle nappasin Cebicin keittiöstä.





Pataleipä

1 tl kuivahiivaa (HUOM! käytä vain kuivahiivaa, ei tuoretta!)
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
3 ½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 asteista)


Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää hiljalleen vesi sekaan.
Älä vaivaa taikinaa.
Sekoita vain kevyesti esim haarukalla kaikki aineet hyvin keskenään.
Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä kulho huoneenlämpöön 12-22 tunnin ajaksi.



Kun aika on kulunut kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja nopeasti taittele taikina palloksi. Älä vieläkään vaivaa taikinaa. Kohota liinan alla n. 30 minuuttia.



Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja laita pata (n. 3 litrainen pata sopii tähän hyvin) kylmään uuniin kuumenemaan. Kuumenna pataa n. 30 minuuttia, sen aikaa kun leipä kohoaa liinan alla.

Ota pata pois uunista ja laita leipätaikina kuumaan pataan. Kuuluu pieni sihahdus joka kuuluu asiaan.
Laita padan kansi kiinni ja paista kansi päällä uunissa 30 minuuttia.
Sen jälkeen ota kansi pois ja paista vielä 15 minuuttia.

Leipä lähtee helposti padasta pois vain nostamalla.
Tarjoile heti lämpimänä oikean voin kera!

Leipä oli todella ihanaa. Maistui ihanalle, koostumus oli hyvä ja rapea kuori kruunasi nautinnon. Koehenkilöitä oli 5 aikuista ja yksi lapsi maistelemassa. Kaikille maistui leipä, jopa pikkuiselle 1v 4kk ikäiselle!

Isänpäivä lähestyy, yllätä isä aamulla tuoreella leivällä jonka olet laittanut salaa kohoamaan edellisenä iltana :)





29 kommenttia:

  1. Tää oli tosi hyvää! Täytyy tehdä toistekin ja vaikka vähän maustettuna, esim. Valkosipulia tai yrttejä... :) Mikähän on pitkän nostatuksen pointti on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että pitkä nostatus muodostaa leipään sitkoa koska leipäähän ei muutoin vaivata ollenkaan :) Ja on kyllä hyvää, kiva idea lisätä yrttejä ym leipään!

      Poista
    2. Sanot, että taikinaa ei missään tapauksessa saa sekoittaa. Miten taikinan saa sitten sekaisin?

      Poista
    3. Vaivaaminen ja sekoittaminen on kaksi eri asiaa. En missään kohtaa kiellä aekoittamasta, tottakai taikina pitää sekoittaa mutta vaivata ei saa.

      Poista
    4. "Plussaa ehdottomasti on, että tätä leipätaikinaa ei saa missään tapauksessa sekoittaa." Näin tuolla kyllä kirjoitat. :) Itsekin pataleipää tehneenä tiedän, että tarkoitat vaivaamista, mutta em. kysymys johtunee tästä virheestä. :)

      Poista
  2. Hei! Millaista pataa käytit? Pitääkö olla valurautainen vai käykö ihan tavallinen ruostumattomasta teräksestä valmistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Minä käytin Arabian keraamista pataa siihen. Valurautapataa voit käyttää hyvin, mutta ilmeisesti sitä ei saa kuumentaa tyhjänä. Laita tilkka vettä pohjalle kun kuumennat sen ja kaada pois kun laitat taikinan sisään. Toimii hyvin :) Myös lasinen pata käy. Kaikki padat kunhan on kansi :)

      Poista
    2. Valurautapata pitää kuumentaa ehdottomasti tyhjänä. Miten tilkka vettä auttaa kuumentamisessa? Höpö, höpö.

      Poista
    3. Useampia valurautapatoja ei saa kuumentaa tyhjänä. Hyvä jos sinun patasi saa kuumentaa tyhjänä koska näin yleensä ei ole tilanne.

      Poista
  3. Hyvännäköstä, vaan ootko kokeillut lisätä esim. siemeniä, tai tehnyt hiivaleipäjauhoista, ei olis niin vaaleaa leipää. Miuta kammoksuttaa pelkkä vehnäjauho:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole kokeillut, mutta moni on tehnyt hiivaleipäjauhoista tai lisänneet siemeniä, yrttejä, valkosipulia ym joukkoon.

      Poista
  4. Käykö teräskattila paistamiseen ?

    VastaaPoista
  5. Tiedän yhden henkilön kenellä se ei onnistunut, joten en uskalla ottaa kantaa suuntaan tai toiseen. Ehkä joku muu voisi olla varmempi vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  6. Olen tehnyt useamman pataleivän annetulla ohjeella. Ovat ihania ja helppoja, mutta minulla leivän sisus jää kuitenkin aika tiiviiksi -- eli on melko 'raskasta' syötävää.. miten siihen saisi ilmavuutta ja kuohkeutta ? Löytyisikö täältä apuja ?

    VastaaPoista
  7. Kyllähän tämä pataleipä on melko tiivistä tavaraa, vuokaleipämäiseen keveyteen ei tällä ohjeella päästä millään. Itselläni sisusta tulee kyllä melko kevyeksi, reikiä on jonkun verran. Tuleeko sulla niitä? Ja ethän varmastikaan vaivaa taikinaa missään vaiheessa, sekoitat vain ainekset? Kuinka pitkään nostatit?

    VastaaPoista
  8. voisko sen tehä savipataan

    VastaaPoista
  9. Tottakai voit tehdä savipataan :) varmista vain saako savipataasi lämmittää tyhjänä. Jos ei niin laita tilkka vettä pohjalle lämmitykaen ajaksi ja kaada pois ennen kuin laitat taikinan sisään.

    VastaaPoista
  10. savipata on hyvä liottaa 15 minuuttia vähintään ennenkuin laittaa uuniin ....savipataa kun olen käyttänyt olen hieman lyhentänyt noita paistoaikoja - mutta on varmaan paljon uunista kiinni...

    VastaaPoista
  11. Onko kukaan kokeillut tätä gluteenittomana, esim Semperin tms. jauhoista?? Onnistuiskohan....

    VastaaPoista
  12. todella hyvää ja hävis pöydästä parempiin suihin.

    VastaaPoista
  13. Hei, tänään menossa pataleipä uuniin tavallisena vehnäjauho versiona sekä gluteenittomana
    Toivottavasti on maineensa veroinen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan ja vannon, että on maineensa mukainen! Uskomattoman hyvää :)

      Poista
  14. Aion kanssa kokeilla myös gluteenitonta versiota. Kaipaakohan jotakin sitkoa jauhojen kaveriksi?
    Onko kukaan koittanut maustaa tätä leipää esim. puolukoilla tai aurinkokuivatulla tomaatilla, valkosipulilla.....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itse myös gluteenittoman tekoa ja meinasin laittaa 2 rkl psylliumia taikinaan kokeeksi. Kaverini äiti laittaa aina valkosipulia tähän leipään mausteeksi ja se ainakin toimii. Tomaatista en osaa sanoa kun tomskuissa itsessään on niin paljon nestettä, että miten toimii. Kokeile ihmeessä ja käy kertomassa toimiko! :)

      Poista
  15. Voikaan leivän tehdä silikoonivuoassa? Ja onko kansi pakollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiseltään sanoisin, että ei kannata tehdä silikonivuoassa koska se ei varaa lämpöä. Pata lämmitetään ensin tulikuumaksi ja kansi ajaa oman asiansa lämmöneristäjänä. Suosittelen joko pataa tai kattilaa.

      Poista
  16. Hyvin toimii tuorehiivakin - noin herneenkokoinen pala riittää. Ja vesi saa olla ihan kylmää, hiiva ehtii kyllä toimia kun kohotusaika on pitkä. :)

    VastaaPoista
  17. Itse käytän myös muita jauhoja, esim. 3dl vehnä-, 2dl sämpylä-, 1dl ruis- ja 1dl kaurajauhoja. Kauraa ei kannata laittaa liikaa, tulee muuten kokkareista ja ruisjauhot taas koventavat leipää. Lisäksi laitan auringonkukan siemeniä, rusinoita/karpaloita sekä rosmariinia. Tulee todella hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi pataleivän hienouksista mielestäni onkin se, että sitä voi loputtomasti mukailla ja tuunata ja maustaa :)

      Poista