sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Keskikesän kermainen mansikkakakku

Ulkona sataa vettä on on 16 astetta lämmintä. Kakkua on saatava kuitenkin. Mansikkakakkuun assosioi niin helposti lämpimän helteisen päivän, sinisen taivaan ja kesäloman. Tänään tehdään kakkua kylmässä ja sateisessa kesässä, Suomen kesässä <3

Synttärini ovat naistenviikolla ja lapsuudesta lähtien olen saanut mansikkakakkua syntymäpäivänä. Aikuisena se on vain leivottava itse. Valmistinkin perinteisen mansikkakakun pitkästä aikaa. Samalla tavalla ja täytteillä kuin se lapsuudessakin tehtiin.

Leivoin kakkupohjan jo eilen koska niin meillä aina tehtiin, kakkupohja leivottiin edellisenä päivänä. Käytin
 ø 24 irtopohjavuokaa kakun tekemiseen. Käytin myös hyvin perinteistä yhden juomalasin ohjetta kakkupohjaan. Käytä samaa lasia mittauksiin.

Kakkupohja
1 juomalasillinen kananmunia (minulla meni 6 munaa)
1 juomalasillinen sokeria
1 juomalasillinen vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta


Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Voit toki käsinkin vatkata. Kerran sen tehneenä en tee uudestaan :)
Sekoita jauhot ja leivinjauhe sekaan .

Voitele irtopohjavuoka ja korppujauhota se. Kaada seos vuokaan.

Paista kakkupohjaa uunin alatasolla 150 asteessa n. 45-60 min riippuen uunistasi. Kokeile kypsyyttä veitsellä tai puikolla keskeltä. Kun veitsi on puhdas on pohja kypsä. Jäähdytä pohja hyvin.



Seuraavana päivänä ( tai muutaman tunnin kuluttua) kakku täytetään.

Kakun täyttämiseen tarvitset:

n. 2dl maitoa (mehua, sokerivettä) kostutukseen
4 dl kuohukermaa
vaniljatanko
sokeria
mansikkahilloa
kuningatarhilloa
mansikoita
hopeisia nonparellipalloja

Aloita leikkaamalla kakku kolmeen osaan. Saat leikattua kakun helpoiten sahalaitaisella veitsellä. Työnnä veitsi kakun keskiosaan ja ala pyörittämään lautasta jolla kakku on siten, että veitsi on paikallaan ja kakku leikkaantuu.

Kun olet leikannut kakun kolmeen osaan asettele pohja sille lautaselle jolta haluat sen tarjota. Suosittelen laittamaan pieniä leivinpaperikaistaleita kakun reunoille. Siinä vaiheessa kun olet kuorruttanut kakun on lautanenkin kerman peitossa. Kun lautanen on leitetty leivinpaperinkaistaleilla jotka ovat osittain kakun alla saat loppuvaiheessa vedettyä paperit siististi pois kakun alta ja tarjoilulautanen säilyy siistinä.

Seuraavaksi kakku kostutetaan. On monia vaihtoehtoja millä kostutat kakun. Voit kostuttaa maidolla, mehulla, sokerivedellä..ym... Itse käytin maitoa koska kakusta tulee muutenkin makea en halunnut lisätä makeutta kostutuksella. Minulla meni n. 2dl maitoa kakun kostutukseen.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää ennen vatkausta yhden vaniljatangon siemenet. Leikka vaniljatankoon pituussuunnassa halkio ja vedä veitsellä kaikki siemenet sisältä pois. Lisää siemenet kermaan ja mausta sokerilla oman maun mukaan.

Levitä pohjakerroksen päälle kerros kuningatarhilloa ja sen päälle ohut kerros kermavaahtoa. Laita kakkupohjakerros tuon päälle.

Toiseen kerrokseen tulee mansikkahilloa ja kermavaahtoa samaan tapaan kuin edelliseen kerrokseen.

Laita päällinen kaun päälle siten, että paistopinta ei jää päällimmäiseksi vaan kakun sisälle.

Levitä ohut, mutta peittävä kerros kermavaahtoa koko kakun peitoksi. Tasoita veitsellä siistiksi pinnaksi.



Koristelin kakun reunat pursottamalla pursotinpussista tähtikuvioisella päällä kermaa vertikaalisina viivoina siten, että väliin ei jää näkymään kermaa alta.



Pursotin kermaa kakun ympäri raunalle ja laitoin hopeisia nonparellipalloja siihen.
Täytin kakun päällisen tuoreilla mansikoilla ja ripottelin päällekin hopeisia palloja.



Kakku on makeaa, mutta niin synttärikakun kuuluukin olla!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti