torstai 11. heinäkuuta 2013

Maailman paras raparperipiirakka

Olen tänä kesänä saanut mielestäni maailman parhaan raparperipiirakan ohjeen. Anoppini oli tehnyt piirakkaa ja ihastuin siihen suunnattomasti heti ja sain ohjeen itselleni. Piirakka on hyvin täyteläinen, pehmeä ja rapea samaan aikaan. Alkuperäisen reseptin anoppini on napannut Kotilieden nettisivuilta joka on taas saanut sen Hämeenkyrössä sijaitsevasta maisemakahvilasta.

Ohjeesta tulee piirakkaa pellillinen.

muruseos:
8dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250g voisulaa

pohjataikina:
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

täyte:
1 l raparperinpaloja
2 tölkkiä rahkaa (2 x 250g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

pinnalle:
noin 1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisäälopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.

Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna, Levitä seos leivinpaprilla peitetylle uunipellille.

Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperinpaloja

Sekoita rahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle, Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Itselläni on kiertoilmauuni ja piirakka taisi olla uunissa noin 35 minuuttia joten kannattaa puolen tunnin jälkeen alkaa kurkkimaan piirakkaa.


Tarjoa piirakka lämpimänä joko vaniljajäätelön tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa. 
Piirakkaohjetta voi soveltaa ja raparperin sijasta käyttää esim omenaa, mustikkaa, puolukkaa, viinimarjoja ym. 



1 kommentti:

  1. Erittäin hyvä piirakka.Olen tehnyt tätä pääsiäisen aikaan persikkapiirakkana

    VastaaPoista