tiistai 1. lokakuuta 2013

Poliisiauto-kakku lastenjuhliin



Nyt on neitsyys menetetty monessakin asiassa. Samalla kertaa meni neitsyys : muotokakkujen teosta, marsipaanimassan käytöstä, sokerimassan käytöstä ja moussetäytteen teosta. Kyllä, haastoin itseäni enemmän kuin olisi hyvä kerralla. Sain tilauksen tehdä kaverini pojan 5-vuotispäiville poliisiautokakun. Idea vain paisui paisumistaan mielessäni ja enää ei perinteiset hillokakutkaan käyneet minulle vaan halusin ehdottomasti moussetäytteet. Kahta erilaista moussea vielä. Onneks äitini oli auttamassa minua, mutta aivan samat neitsyydet häneltäkin lähti eli yhtä amatöörejä aiheessa molemmat. Toki molemmat kokeneita keittäjiä ja äiti kokeneempi leipojakin. No, kakku tuli tehtyä, mutta kyllä se oikeasti oli ihan '*(&¤"#!&!) vaikeaa!

Lueskelin miljoonaa blogia, kyselin neuvoja Facebookin erinäisistä ryhmistä ja sain oikeasti sellaisen kuvan, että tuo on helppo homma. Toki se kakun muodon hakeminen olisin helppoa. Täytteet olivat helpot. Mutta se sokerimassan ja marsipaanimassan käsittely ei ollut mielestäni ekakertalaiselle niin helppoa. Aikaa meni ihan tuhottomasti kaikkeen kun ei ollut tatsia hommaan :) Jos olisitte olleet kärpäsinä katossa olisitte varmast kuolleet nauruun meidän touhuihin. Itsellä ei itku ollut kaukana, raivari tulikin, mutta onneksi nyt naurattaa jo :D Mutta meinaan haastaa itsen uudestaankin ja tehdä lisää muotokakkuja koska jostain se on aina aloitettava ja mitään ei opi kuin tekemällä.

Suklaa- ja vadelmamousse autokakku

Pohjat:

Tein kaksi suklaakääretorttupohjaa josta lähdin autoa rakentamaan pala pala palalta. Toista ohje kaksi kertaa niin saat kaksi pellillistä.
Tästä ohjeesta saat pellillisen kääretorttupohjaa

4 kpl kananmunia
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
3 rkl leivontakaakaojauhetta ( VanHouten)
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja siivilöi muna/sokeriseokseen varovasti sekoittaen jotta ilma ei lähde pois.
Kaada leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille ja paista 225 asteessa n. 5-7 minuuttia. Kokeile kypsyys spagetilla tai puutikulla keskiosasta.




Täytteet: 

Suklaamoussetäyte
3 liivatelehteä
150g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl vadelmamehua (tmv) liivatteiden liottamiseen

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi.
Vaahdota kerma ja sokerit ja sulata suklaa joko vesihauteessa tai varovasti mikrossa.
Yhdistä kermavaahto ja suklaa ja lisää tuorejuusto. Sekoita.
Kuumenna vadelmamehu ja liota liivatteet sekaan.
Kaada liivateneste täytteen sekaan ja sekoita hyvin.
Voit laittaa moussen tekeytymään jääkaappiin max. 30 min.


Vadelmamousse täyte
6 liivatelehteä
200g vadelmia
500 g maitorahkaa
1 dl tomusokeria
5 rkl vadelmamehua (tmv) liivatteiden liottamiseen

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi.
Soseuta vadelmat.
Yhdistä vadelmasose, rahka ja tomusokeri. Sekoita hyvin.
Kuumenna vadelmamehu ja liota liivatteet sekaan.
Kaada liivateneste täytteen sekaan ja sekoita hyvin.
Voit laittaa moussen tekeytymään jääkaappiin max. 30 min.


Kun kokoat kakkua, leikkaa pohjista sopivan kokoisia paloja ja kosteuta se hyvin. Lisää kerroksittain moussetäytteitä ja pohjaa päällekkäin. Muista kostuttaa pohjapalat aina.





Kun tehdään autonmallista kakkua on ensin tulis hyvin panssarivaunumainen :) Älä anna sen hämätä itseäsi vaan jatka hommaa niin kuin panssarivaunua ei olisikaan.




Muotokakkuja ja erityisesi moussekakkuja tehdessä on hyvä kakku muotoilla ja täyttää edellisenä päivänä kuin itse koristelu tapahtuu. Me siis kokosimme kakun torstaina joka meni todella hyvin. Mousset onnistuivat ja olivat hyvänmakuisia. Muoto oli mitä oli, mutta tiesimme, että seuraavana päivänä vasta alkaa veitsellä leikkely.

Seuraavana päivänä kun kakku oli hyytynyt todella hyvin aloimme muotoilla panssarivaunua autoisemmaksi. Pyöristimme kulmia, muotoilimme etu- ja takalaseja ym. Tässä vaiheessa on hyvä olla vielä pohjaa jäljellä jos tarviikin paikkailla kakkua jostain. Se näissä muotokakuissa jotka päällystetään on ihanaa kun ne ovat niin ihanan anteeksiantavaisia. Kakku voi olla vaikka kuinka ruma alta kun kaikki menee piiloon ja kukaan ei näe mitä siinä välissä on tapahtunut :D

Seuraavaksi kakku kuorrutetaan sokerikreemillä. Kreemi auttaa sokerimassaa ja marsipaania pysymään paikoillaan. Ilmeisesti myös hilloa voi käyttää kreemin sijasta. Kreemin asettelu oli todella vaikeaa ja aikaa vievää. Loppujen lopuksi levitimme sormilla kreemin ja kostutimme sormia aina välillä koska kreemi tarttui sormiin ja kakkuun ja kaikki levisi :)

Kreemi

125g margariinia / voita
½ tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Pehmennä huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella. Sekoita vaniljasokeri sekaan ja lisää tomusokeria desi kerrallaan voihin koko ajan sekoittaen sähkövatkaimella. Lisää lopuksi vesi.

Koristelu

valkoista sokerimassaa (marsipaanin valkoinen oli todella keltaista!)
sinistä marsipaania
Wiltonin sparkle gel
Sugarflair lakrtsi musta pastaväri
Wilton Royal Blue pastaväri

Minulla meni valkoista sokerimassaa tähän n. 2-3 pakettia. Kaulitsin 3 yhteen, mutta sitä jäi yli joten vaikea sanoa todellista määrää. Mielummin liikaa kuin liian vähän. Kaulitseminen oli ensikertalaiselle TODELLA vaikeaa. Se repesi koko ajan ja paikkaaminen oli vaikeaa. Kaulitsimme tomusokeria käyttäen leivinpaperin päälle. Sen jälkeen sokerimassa kumottiin kakun päälle. Kaikista vaikeinta ja hermoja raastavaa oli sokerimassalevyn irroittaminen leivinpaperista. En tiedä mikä olisi ollut paras tekniikka, mutta me teimme ainoalla mahdollisella enää siinä vaiheessa eli laivinpaperi oli sokerimassa päällä kun se oli kakun päälle kumottu. Siitä leivinpaperi irroitettiin tooooodella hitaasti ja varovasti. Äiti onnistui. Minä en :/ Mama un point, Anna nil point.

Laita sokerimassa tarkasti kakun päälle muotojen mukaan. Leikkaa ylimääräinen pois ja työnnä reuna siistsi kakun alle. Siloita päällinen.

Leikkaa sinisestä marsipaanista kaistaleet ja aseta kuvan mukaisesti (about tai mielummin paremmin)

Muotoile mustalla pastavärillä ikkunat. Laita ikkunoiden keskelle Wiltonin sparkle geliä tuomaan loistetta sateiseen ikkunaan.
Kirjoita sinisellä POLIISI ym tekstit. Minä käytin topsipuikkoa kaikkeen koristeluun, piirtämiseen ja kirjoittamiseen joka oli aivan susi. Suosittelen ehdottomasti investoimaan siveltimeen tai osta mielummin elintarvikeväritussi. Säästät aikaa ja hermosi :)


Luulen, että jatkan muotokakkuilua kyllä. Haluan oppia ja kehittyä tuossa visuaalisessa puolessa erityisesti. Maut ovat jo kohdillaan. Tosin tämä kakku oli kuulemma muutaman mieleen liian makea, mutta suklaa on makeaa ja kreemi on makeaa. Itse olen makeiden leivonnaisten ystävä ja mielestäni kakun tulee olla makea. Mutta mielipiteitä on monia ja ensi kerralla tarvitseekin kysyä tilausta tehdessä kuinka makean kakusta haluaa niin menee varmasti oikein.









2 kommenttia:

  1. Kakku on tosi hyvin onnistunut ja voin kuvitella paineen määrää kun noin monta uutta asiaa samaan kakkuun! Hienosti selvisit :)

    Tuo makeus on niin makuasia, jotkut toivoo "kakkua joka ei ois kauheen makea" öö..? :D
    Tai, "tee joku hyvä. Kyl sä tiiät."
    Kerran tein suklaamoussen omalla lemppariohjeella ja toiseen kerrokseen tuli joku muu mousse. En ollut juhlissa paikalla, ja tein kieli keskellä suuta kakun jotta se olisi täydellisen makuinen. Sain palautetta että muuten hyvä, mutta suklaamousse oli liian vahvan ?? makuinen. :D Etukäteen on vaikea osata näitä asioita kysellä mutta muistaa sen sitten ensi kerralla. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Paineita todella oli enemmän kuin riittävästi.
    Tarvii ehdottomasti kysyä ensi kerralla tarkemmin ohjeet mikä on makea toisen mielestä ja mikä ei. Itse pidän äkkimakeasta ja toiset happamimmista jutuista. Matkaa on vielä kuljettavissa jotta kakku olisi täydellinen kaikinpuolin :D

    VastaaPoista