torstai 5. joulukuuta 2013

BBQ-kanapizza

Dagen efter painaa ja pitäisi saada jotain olotilaan sopivaa ruokaa. Kaapeissa ei ollut juuri mitään joten tein pizzaa niillä eväillä mitä kaapissa oli. Ei ollut edes tomaattimurskaa tai pyrettä joten pohjaksi latettiin barbeque-kastikkeen ja sweet chilikastikkeen sekoitusta. Oli niin hyvää, että meillä tehdään tällä reseptillä pizzaa uudestaankin ja useasti!



Ohjeeni täydelliseen pizzapohjaan saat täältä

Tee pizzapohja ohjeen mukaan ja muista laittaa uuninpelli kuumenemaan samaan aikaan kun laitat uunin 250 asteeseen kuumenemaan.

Kaulitse pohja leivinpaperin päälle pellillisen kokoiseksi. Idea on siis kuumentaa pelli ensin uunissa ja siirtää täytetty pizza kuumalle pellille, jotta pohja alkaa paistumaan heti kuten pizzauunissakin tapahtuu.

Täytteeksihän voit laittaa melkein mitä vaan, mutta meillä meni tällä kertaa


500 g broilerinsuikaleta
mustapippuri
chilihiutaleet
1 yksikyntinen valkosipuli
2 tomaattia
3-4 dl juustoraastetta
½ dl BBQ-kastiketta
½ dl Sweet chili kastiketta


  • Raasta valkosipuli ja paista se broilersuikaleiden kanssa. Mausta broilerit suolalla, mustallapippurilla ja chilihiutaleilla.
  • Sekoita ½ dl barbeque-kastiketta ja ½ dl sweet chil kastiketta sekaisin lasissa
  • Voitele pizzapohja bbq-kastikkeen ja sweet chilikastikkeen sekoituksella.

  • Laita raastettu juusto kastiikkeen päälle.

  • Ripottele kana juuston päälle
  • Asettele leikatut tomaatit päällimmäiseksi

  • Siirrä leivinpaperi kuumalle pellille ja paista 250 asteisessa uunissa n. 10 min tai kunnes juusto on saanut kauniin värin pintaan



Tämä pizza oli yllättäjä ja todella hyvä sellainen. Aina ei tarvitse tehdä perintestä tomaattipohjaa, ihanan makun antaa bbq-kastikkeen ja sweet chili kastikkeen sekoituskin. BBQ-kastikkeen savuinen makeus sopi sweet chilin potkun kanssa todella hyvin yhteen ja antoi aivan eri sävyn pizzalle kuin tavallinen tomaattikastike olisi tehnyt.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti