perjantai 27. joulukuuta 2013

Paistettu juustokakku - Amerikkalainen juustokakku

Minä en ole erityisemmin hyydytettyjen juustokakkujen ystävä. Ennen olin kunnes kävin ensimmäistä kertaa New Yorkissa ja maistoin aivan taivaallisen hyvää paistettua juustokakkua  Times Squarelta leipomosta ostettuna ja viimeisenä aamuna ulkona syötynä. Unohda hyydykekakut ja tee paistettu! Maku on niin paljon intensiivisempi. Lisäksi olen sitä mieltä, että jos on hyvät aineet, juustokakku ei tarvitse mitään makuja mukaan. Plain cheesecake on niin hyvä kun se on hyvä. Ei mitään mustikoita, sitruunoita, mangoja yms. Aitoa hyvää tavaraa vain. Tein mansikkamelban kylkeen tarjoilua varten niille jotka sitä haluavat, mutta vain 20% syöjistä ottivat sitä. Muille meni kakku sellaisenaan, kuten sen tarkoitinkin :)

Tämä kakku kulkee myös nimellä Keke Armstrongin juustokakku. Kyseinen herra teki tällä ohjeella Neljän Tähden Illallisessa juustokakkua. Ohje jäi kutkuttamaan minua ja päätin tehdä. Tämä oli ihanaa! Aivan samantyylistä kuin New Yorkissa syömäni juustokakut! Ohje olikin Keken amerikkalaisen kaverin, joten aitoa tavaraahan tämän on silloin oltavakin. Lisäksi kakun tekemisessä on se hauska puoli, että voit (kuten minä) laulaa koko kakun teon ajan "keke keke keke keke armstrongi armstrongi armstrongi armstrongi! :D

Itse tein tämän 26cm irtopohjavuokaan joka oli ehdottomasti liian iso. Hyvällä juustokakulla on riittävästi korkeutta ja tässä se jäi haaveeksi. Joten suosittelen tekemään melko reilusti  pienempään irtopohjavuokaan tämän. Toki maku on sama, mutta ulkonäöllisesti jää mielestäni vajaaksi :) Omani ei ole nyt kuvissa siis niin kaunis kuin se voisi olla ;)



Amerikkalainen paistettu juustokakku

Pohja:
3 rkl voita
puoli pakettia digestive-keksejä

Täyte:
400g maustamatonta tuorejuustoa (itse laitoin Philadelphiaa)
2 dl vispikermaa
1,7 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1,5 tl vaniljasokeria

Päällinen:
n. 250g ranskankermaa
1 rkl sokeria
hyppysellinen vaniljasokeria



  • Aloita pohjasta. Digestive-keksit pitää saada murusiksi. Voit käyttää joko tylsästi yleiskonetta pienentämiseen tai hausempaa tekniikkaa eli laita keksit pakastuspussiin ja laita vielä pari pussia päälle. Ota kaulin ja anna mennä. Mäiski keksit pieneksi :) Hauskaa ja terapeuttista!

  • Kun keksit ovat pienennetty, kaada ne kulhoon. Sulata mikrossa voi ja kaada keksimurun joukkoon. 
  • Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin 20 minuutiksi asettumaan.

  • Sillä aikaa kun pohja on jääkaapissa tee täyte.
  • Yhdessä kulhossa vatkaa vispikerma vaahdoksi.
  • Toisessa kulhossa sähkövatkaimella pehmennä tuorejuusto.
  • Lisää pehmennettyyn tuorejuustoon sekaan kananmunat yksitellen vatkaten.
  • Lisää kananmunien jälkeen tuorejuuston sekaan vehnäjauho, sokerit ja vaahdotettu vispikerma.
  • Vatkaa kaikki hyvin sekaisin.
  • Kun pohja on ollut tarpeeksi kauan jääkaapissa ota se pois ja kaada täyte pohjan päälle. 

  • Paista juustokakkua 160 asteessa n. 40 minuuttia
  • Vatkaa päällisen aineet mahdollisimman löysäksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Kun kakku on ollut uunissa 40 min kaada päällinen kakun päälle ja paista vielä 5 minuuttia.
  • Jäähdytä kakku ja laita jääkaappiin tekeytymään. 
  • Mielestäni kakku on parhaimmillaan 1-2 päivää paistosta joten voit helposti tehdä kakun etukäteen valmiiksi.



Voit halutessasi tarjota tuoreita marjoja tai marjakastiketta kakun kanssa, mutta itse en lähtisi kikkailemaan liikaa. Maku on parhaimmillaan naturellina ja ei kaipaa lisäyksiä. Maista ensin ennen kuin lisäät ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti