lauantai 26. syyskuuta 2015

Kevyemmät valkosipuliperunat

Valkosipuliperunat ovat vuodesta toiseen suosituin reseptini ja rehellisesti aivan oikeutetusti kyllä. Nuo perunat ovat niin hyviä ettei ole tosikaan! Olen saanut hiottua valkosipuliperunareseptin täydellisyyteen ja saan niistä jatkuvasti ihanaa positiivista palautetta kokkaajilta. Kiitos!

Nyt halusin hyödyntää aikaisemmat oppini ja tehdä hieman kevyemmät valkosipuliperunat tinkimättä mausta kuitenkaan. Nämä perunat ovat tehty samalla metodilla kuin nuo aikaisemmatkin valkosipuliperunat, mutta kerma on vaihtunut kasvisliemeen. Lisäksi minusta oli hauska kokeilla onnistuuko perunoita tehdä muffinssipellille siten, että jokainen saa oman perunakakkusensa. Onnistui helposti ja perunoista tuli todella näyttäviä ja maukkaita.
Jos rakastat valkosipuliperunoita, rakastut näihinkin ja saat hieman kevyemmät perunat samalla ihanalla maulla. Voit hyvin tehdä nämä isoon vuokaan jos haluat. Mutta kokeile ihmeessä muffinssipellillä tekoa myös!


Katso myös ohje juhlavaan konjakki-pippuri naudanlihapataan joka sopii kuin nenä päähän tämän kanssa tarjottavaksi!

Kevyemmät valkosipuliperunat muffinssipellillä
1 kg yleisperunaa (keltainen pussi)
2 yksikyntistä valkosipulia
25 g voita (ei margariinia)
öljyä
1 Knorr Fond ”du Chef” Vegetable 
3 dl vettä
suolaa
mustapippuria myllystä
  • Leikkaa perunat kuorineen hyvin ohuiksi (1 mm.) viipaleiksi esim. yleiskoneella tai mandoliinilla. Voit toki veitselläkin leikata, mutta melko hankalaa saada paperinohutta.
  •  Laita perunat isoon kulhoon ja täytä kulho vedellä.
  • Huuhtele perunoita huolellisesti vaihtaen vesi muutaman kerran. Tämä on tärkeä vaihe, koska siinä irtoaa ylimääräinen tärkkelys perunoista, eikä niistä tule uunissa mössöä vaan jokainen viipale säilyy. Kun olet huuhdellut perunat, kuivaa ne hyvin keittiöpyyhkeellä. Kaada keittiöpyyhkeen päälle ja painele kevyesti toisella pyyhkeellä.
  • Kuumenna öljyä isolla pannulla ja laita 1/3 perunoista pannulle. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.
  • Paistele perunoita hetken kunnes niistä tulee läpikuultavia.
  • Kaada perunat toiseen kulhoon odottamaan. Toista sama kaikkien perunoiden kohdalla.

  • Raasta valkosipuli hienoksi.
  • Ota muffinssipannu (12 koloa) ja laita nokare voita (n. 1/2 tl) jokaisen kolon pohjalle.
  • Laita paistettuja perunaviipaleita ja valkosipuliraastetta kerroksittain muffinssivuoankoloon. Paina kevyesti. Täytä kaikki muffinssivuoan kolot samalla tavalla.


  • Kiehauta 3 dl vettä ja lisää Knorr Fond ”du Chef” Vegetable sinne, anna liueta ja sekoita hyvin.
  •  Laita n. 3 rkl nestettä jokaiseen vuokaan. Nostele perunoita hieman, jotta saat nestettä pohjalle asti. Laita 200 asteiseen uuniin keskiosaan ja peitä foliolla n. 15 minuutin ajan.
  • Ota folio 15 minuutin jälkeen pois ja lisää n. 1-2 rkl nestettä jokaiseen vuokaan.
  • Jatka paistamista ilman foliota vielä n. 20-30 minuuttia.
  • Kokeile perunoiden kypsyyttä esim. veitsen kärjellä.
  • Nosta perunat pois vuoista veitsellä tai haarukalla. Voit tarjota perunat kuinka päin haluat


Kevyemmät valkosipulierpunat kruunaavat minkä tahansa juhlaruoan, mutta maistuvat yhtälailla arkenakin. Näitä on helppo tehdä isompikin annos kerralla. 

Itse tarjosin näitä lihapadan kanssa. Toimii!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti