perjantai 29. toukokuuta 2015

Minttusuklaa-jäädyketorttu

Sain todella ihanan Makeita Herkkuja - Ruokabloggareiden parhaita kirjan itselleni. Kirja on ensinnäkin kaunis. Aivan ihanan kokoinen ja täynnä uskomattomia herkkuja. Useimmat kirjasa esiintyvistä bloggareista ovat itsellenikin tuttuja somen ihmeellisestä maailmasta :) Hienoa, että bloggaajatkin pääsevät tekemään kirjoja ja siten levittämään ruoanlaiton ja leivonnan ilosanomaa vielä laajemmin. Mukana ovat Hellapoliisi, Cebicin Keittiössä, Sweet Food O'Mine, Chef Jones, Jälkiruokala ja LeivinLiina. Ihania blogeja kaikilla, suosittelen tutustumaan :)

Päätin testata jäädyketorttua koska sitä en ole aikaisemmin tehnyt. Ohje on Hellapoliisin Katin ja hieman muokkasin reseptiä omaan suuhun maistuvammaksi. Itse uskon aina, että reseptit ovat vain ohjenuora joita sa muokata vapaasti. Näin toivon, että minunkin resepteilleni tehdään :) Tähän ohjeeseen lisäksin Marianne crush-rouhetta tuomaan lisää makua ja suutuntumaa. Tässä ohjeessä käskettiin käyttämään pohjaan pullaa jota teimmekin. Se ei saanut kovin suurta kannatusta ja jatkossa emme pullaa jäädykekakkuun käytä. Jäätynyt pulla ei ole kovin kiva kootumukseltaan :) Ehkä joku muu pohja sopisi tähän paremmin, Domino-keksipohja esim, Laitan tähän nyt pullalla tämän ohjeen, mutta suosittelen kyllä jotain muuta pohjaa käytettäväksi. Tein tortun n. 2 kertaisena koska meillä oli syöjiä enemmän ja ohjeen mukainen määrä ei olisi riittänyt.







Minttusuklaa-jäädyketorttu (24cm irtopohjavuoka)

3 korvapuustia
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
(vaikka reseptissä tehtiin pullapohjaan, suosittelen esim. Domino-keksipohjaa ennemmin)

400g suklaatuorejuustoa
4 dl vispikermaa
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1 dl Marianne crush-rouhetta

pinnalle Marianne crush-rouhetta


  • Aja yleiskoneella pulla hienoksi muruksi tai nypi käsin.
  • Painele pullanmurut irtopohjavuoan pohjalle.
  • Sekoita vaniljasokeri maitoon ja kostuta pullapohja maidolla. Painele käsin tiiviiksi.



  • Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
  • Vatkaa sekaan tuorejuusto ja sokeri.
  • Lisää lopussa Marianne crush.
  • Kaada täyte pohjan päälle ja koristele pinta Marianne crushilla.
  • Laita pakastimeen muutamaksi tunniksi tai yön yli. Tämä on myös kätevä valmistaa etukäteen hätävierasvaraksi ja nostaa pakkasesta tarjolle kun on tarve.
  • Ota pakkasesta n. puoli tuntia ennen tarjoilua.


Tämä oli ihan maukasta. Melko hento maultaan ja mietinkin kuinka hento tämä olisi ollut ilman lisättyä Marianne crushia. Itse jäin kaipaamaan vahvempia makuja joten vaihtaisin pullan Domino-kekseihin ja lisäisin suklaata reippaasti enemmän :) No ensi kerralla sitten.















4 kommenttia:

  1. Lisäisitkö siis Marianne rouhetta enemmän vai ihan raastettua suklaata? Ajattelin tehdä tätä tänään grillijuhlien jälkkäriksi :)

    Miina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulatettua suklaata voisi olla lisänä. Marianne-rouhetta maun mukaan. Maistele massaa ja lisää sen mukaan aineita :)

      Poista
  2. Enpäs ole ajatellut että pullaa voisi käyttää pohjassa, miksipäs ei. Voisikohan tuo maito vaikuttaa siihen jäätymiseen että on sitten niin kovaa? Mariannet tuo ihanaa makua aina jälkkäreihin ja leivonnaisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti maito on se tekijä. Ohjeessa käskettiin tehdä niin. Ei vakuuttanut minua se ohje :D

      Poista