tiistai 24. syyskuuta 2013

Wasabi-lohi ja chilinen nuudeliwokki

Meillä tulee syötyä kalaa ihan liian vähän. Siksi ostinkin lohta kerralla reilummin pakkaseen. Sieltä saa nappailla tarpeen mukaan sitä ja kokeiltua kaikkia ihania kalareseptejä.

Kysyisinkin, mitä sinä tekisit lohesta? Vastauksia otan mielellään vastaan kommenttikenttään :) Lupaan tehdä niistä jonkun mahdollisimman pian.

Rakkauteni aasialaiseen ruokaan voitti perinteisen kerma/smetanalohen jota joskus tulee tehtyä myös. Olen aivan hulluna sushiin ja parasta sushin syömisessä mielestäni onkin kunnon wasabiöverit. Tiedäthän sen tunteen kun wasabia tulee liikaa kerralla suuhun ja polte tuntuu nenässä ja korvissa asti. Parhautta! Yhdistin tähän reseptiin kaikkia rakastamiani raaka-aineita ja lopputulos oli todella maukas!




Wasabilohi

500g lohta 
1 tl raastettua valkosipulia
1 tl raastettua inkivääriä
4cm pätkä japanilaista wasabia tuubista
½ dl soijaa
1 rkl hunajaa
½ tl jauhettua korianteria tai 1 tl kuivattua korianteria

Leikkaa lohi annospaloiksi
Sekoita tahna ainesosista ja levitä se lohen päälle. Minun tahnastani tuli hieman vetisempi joten lusikoin sen hitaasti lohen päälle.
Anna maustua hetki



Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 min kunnes kala on kypsä. Älä yli kypsennä kalaa mössöksi. Mielummin hieman alle kuin liikaa yli.


Sillä aikaa kun lohi on uunissa valmista nuudeliwokki.

Chilinen nuudeliwokki

nuudeleita
varhaiskaalia
vihreitä pitkiä papuja
½-1 tuore chili siemenineen ( tai ilman jos et halua potkua)
2 rkl öljyä paistamiseen

Kastike:
1 tl raastettua valkosipulia
1 tl raastettua inkivääriä
½ tl seesamöljyä
2 rkl kalakastiketta
2 rkl limenmehua

Keitä nuudelit kypsiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä lasissa.
Leikkaa kaali ohueiksi suikaleiksi.
Kuumenna öljy wokissa todella kuumaksi ja laita hienonnettu chili paistumaan hetkeksi.
Lisää suikaloitu kaali ja wokkaa kunnes kaali on hieman pehmennyt.
Lisää pavut.
Lisää nuudelit.
Lisää kastike ja kuumenna wokki vielä hyvin. Sekoita kaikki aineet hyvin keskenään.



Tarjoa wokkia wasabilohen kanssa. Ihanaa mausteista ruokaa kymeneviin päiviin. Ja valkosipuli, inkivääri ja chili tekevät oikein hyvää aineenvaihdunnalle :)


Lisää lohireseptejä
Lohen savustaminen
Chili lime soija-lohi
Uunilohi Aura-juustolla tai Mustapekalla
Uunnilohi creme fraichella, kapriksilla ja ruohosipulilla


3 kommenttia:

  1. Onnellinen päivällispöytämme kiittää jälleen oivasta ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Hei. Minkä verran kaalia ja nuudeleita ja papuja ohjeeseen tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi tämä ohje on jotain mun tosi vanhoja reseptejäni ja en muista ollenkaan mitä oon laittanut. Olisko joku 200g nuudelia ja pari kourallista raastettua kaalia. Kahdelle tuo annos kuitenkin on. Oman maun mukaan toki :)

      Poista