maanantai 2. kesäkuuta 2014

Taatelileipä

Olen monesti hehkuttanut kuinka paljon rakastan leivin leipomista. Käsin upottamista taikinaan ja sen vaivaamista kunnes sitkoa alkaa muodostumaan. Oma jännittävä hetkensä on taikinan kohottaminen. Kohoaako se? Ja kun se kohoaa se riemu kun sen saa lytätä takaisin kasaan ja kohottaa uudestaan :) Hullulla on halvat huvit.
On kiva kokeilla erilaisia leipäohjeita. Itse pidän kuivatuista hedelmistä leivässä ja pähkinöistä tai siemenistä mukana. Oma pähkinäallergia hieman rajoittaa käytettäviä pähkinöitä. Yksi leipomistani leivistä on ihana viikuna-pähkinäleipä. Tätä ohjetta lähdinkin mukailemaan mutta käytin kuivattuja taateleita ja jätin pähkinät pois.



Taatelileipä

5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
8 dl vehnäjauhoja
4-5 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ dl rypsi/oliiviöljyä
125g kuivattuja taateleita paloina
¨
  • Kuumenna vesi 42 asteiseksi ja lisää siihen kuivahiiva, 1 rkl hunajaa ja n. 1dl jauhoja.
  • Sekoita vispilällä tasaiseksi massaksi ja anna hiivan aktivoitua n. 10 minuutin ajan ennen kuin teet mitään muuta.
  • Kun 10 min on kulunut lisää jauhot käsin vaivaten ja lopussa lisää öljy.
  • Siirrä taikina hyvin jauhotetulle alustalle ja ala vaivata leipää oikein kunnolla n. 10 minuutin ajan jotta saat muodostettua leipään hyvän sitkon.
  • Kun olet vaivannut leipää tarpeeksi lisää taikinaan taatelin palat.

  • Vaivaa taikinaa vielä oikein hyvin niin kauan, että taatelit alkavat tunkeutua taikinan ulkopuolelle.
  • Kohota taikinaa 30 minuuttia lämpimässä paikassa.
  • Kun taikina on kohonnut jaa se kahteen osaan ja vaivaa hetki leipää.
  • Muotoile leivän muotoisiksi ja kohota vielä 20 minuuttia liinan alla.
  • Leikkaa leivän pintaan viillot jotta ilma pääsee purkautumaan leivästä paistettaessa

  • Paista leipiä 200 asteisen uunin alaosassa n. 30 minuuttia. Käännä leipä ylösalaisin ja laita uunista virta pois. Anna leivän olla vielä n. 5-10 minuuttia jälkilämmössä.  Leipä on valmis kun pohjaan koputtaessa ääni on kumea.



Tuore leipä ei kaipaa muuta kuin voita/margariinia pintaan ja ääntä kohden!


4 kommenttia:

  1. Onpa sun leivät kohonneet kauniisti! Mun leivät näyttää tuossa vaiheessa yleensä kaikkea muuta kuin pulleilta leiviltä! :) Onneksi uunissa yleensä tapahtuu ihmeitä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaks loistavaa kohotuspaikkaa jotka toimii aina. Toinen on pesuhuoneen lattialämmityksen päällä ja toinen on käynnissä olevan tiskikoneen päällä ;) toimii joka kerta :D

      Poista
    2. No hei ja kiitos hyvästä ohjeesta. Vaivaaminen jauhotetulla pöydällä oli hieman vaikeaa, tarttui helposti pöytään. Kohotin lieden päällä ja alla oli uuni 150 asteessa, kohosi hienosti ja upeat leivät sain.

      Poista
    3. Hienoa, että leipä onnistui! Hyvä kikka kohottamiseen :)

      Poista