tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuukauden Vierailija heinäkuu: Tangokuningatar kokkaa Rocky Road-kakkua

Heinäkuun ruokavieraaksi sain oikean kuninkaallisen eli vuoden 2004 tangokuningattaren Johanna Debreczenin. Johanna ja minä olemme tunteneet toisemme vuodesta 1990 ja olemme vanhoja koulukavereita. Johannakin on innokas kokkaaja ja pitää nykyään myös ruokablogia Kuningattaren Kulinarismia. Kesä on kiireistä aikaa keikkailulle, mutta Johanna silti Johanalla löysi hetken kiireisestä aikataulustaan toimia Kuukauden Vierailijana blogissani ja tehdä aivan ihanan Rocky Road kakun.


-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Moro!

Mä olen suht tuore bloggaaja ja ruanlaitossa ja leipomisessakin aika lapsenkengissä vielä. Mutta tykkään tehdä ja kokeilla ja eritoten syödä. :)
Kun entinen koulukaverini Anna pyysi mua kuukauden vierailijaksi, suostuin heti.
Luen Annan  blogia säännöllisesti ja olen saanut sieltä hyviä respeptejä. Ihan ehdoton suosikki on Pulled Lammas. Heinäkuu on yleensä laulajalle yksi vuoden kiireisimmistä kuukausista, mutta kyllähän mä tässä kuussakin nyt jotain ruokaa teen ja jopa teen jotain makeaa.
Ja ruanlaitto ja leipominen ovat hyvää tasapainoa tienpäällä olemiselle. Ja onneksi on kotona hyvä raati, jolle voi aina tehdä uusia kokoeilija ja aina kelpaa. :)
Meillä on erään ystäväpiirin kanssa ollut jo muutaman vuoden tällainen traditio kesällä, että vietämme joulua. Mä ja muutama muu ryhmän jäsen olemme muusikkoja ja muut ovat ravintola-alalla ja aina pikkujouluaikaan kiireisiä, niin päätimme viettää joulun kesällä ja kyllä se kinkkukin maistuu vaan erilaiselta heinäkussa. :) Muutenkin ryhmämme aina keskittyy herkuttelemiseen.
Viime vuonna mä tein meidän jouluun Red Velvet- kakun ja tänä vuonna tein kahvipöytään Rocky Road-kakun. Reseptin pohja on ihanalta Kinuskikissalta, mutta mä sitä vähän varioin.


Rocky Road-kakku

Ainekset:
1 pussi mikropopcorneja (käytin Lidlin poppareita,niitä makeita, paketissa lukee sweet)
150 g piparkakkuja
200g kuivattuja hedelmiä&pähkinöitä. (jälleen Lidlin kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, pussi josta löytyy mm.rusinaa, papaijaa, banaania, kookosta, cashewpähkinöitä,valkosuklaalla kuorutettuja muroja)
50 g voita
260 g tummaa suklaata
260 g maitosuklaata
50g vaahtokarkkeja
Koristelu:
30 g valkosuklaata




Sekoita popcornien joukkoon murskatut piparkakut, hedelmä-pähkinäsekoitus ja pieneksi pilkotut vaahtokarkit


Laita voi kattilaan ja lisää suklaa paloina. Sekoita liedellä miedolla lämmöllä, kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet tasaiseksi seokseksi.


Lisää suklaaseos muiden ainesten joukkoon. Vuoraa vuoka (tilavuus 2 litraa) kelmulla. Painele suklaaseos tiiviisti vuokaan. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Kumoa kakku tarjoilulautaselle ja poista kelmu.
Paloittele valkosuklaa pieneen pakastuspussiin ja sulje huolellisesti. Upota kuumaan veteen. Kun suklaa on sulanut, leikkaa kulmaan aukko ja pursota kakun päälle. Säilytä kakku jääkaapissa.

Kakku ei ehkä ole mikään kaikista esteettisin , mutta sitäkin makeempaa ja suussasulavaa.

Käykäähään katsomassa mun Kuningattaren Kulinarismia-blogia ja muistatkaa seurata Ruokasurffausta. Go Anna. go! :)




2 kommenttia:

  1. Hei mä just eilen sanoin miehelleni että voitasko tehdä jouluruokia ja paistaa kinkku, tekis vähän mieli kaiken grillailun keskellä. Piti kai mua vähän typeränä, koska ei oikein vastannut tähän kysymykseen mitään.... Mutta jos kerran joku muukin, niin miksei myös me!! :)
    P.S. Ihana, erilainen blogipostaus & ihanaa kakkua!!! <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä jouluruokiakin voi syödän kesällä. Siitä vaan. Kiitos, mun blogi on aikas mun näköinen, kirjoitusvirheineen kaikkineen. ;) Ja eikun kakkua kokeilemaan.

    VastaaPoista