torstai 1. elokuuta 2013

Tomaattinen jauheliha-kasvispaistos ja herkkuporkkanat

Laatikkoruoat ovat siitä kiitollista ruokaa, että niistä riittää useammaksi päiväksi. Joka päivä ei vain jaksa keksiä mitä ruokaa tekisi, niin kivaa kuin ruoanlaitto onkin. Silloin meillä sävelletään monenmoista laatikkoa ja syödään sitä muutama päivä.

Tänään sävelsin laatikkoruoan aineista joita meillä useimmiten on jääkaapissa ja tulikin todella hyvää! Olen tehnyt hieman vastaavaa aikaisemmin joten pyörää en kokonaan keksinyt uudestaan.

Tomaattista jauheliha-kasvispaistosta varten tarvitset

400g naudanjauhelihaa
4 valkosipulinkynttä
n. 100g tuoreita herkkusieniä
400g kidneypapuja ( 1 tölkki)
400g tomaattimurskaa (1 tölkki)
vettä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl soijaa
2 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl paprikajauhetta (itse käytin unkarilaista)
mustapippuria
4-5 isoa perunaa (valmiiksi pestynä)
1 iso kesäkurpitsa
2 dl kevytkermaa
juustoraastetta


Hienonna valkosipuli ja paista se yhdessä jauhelihan kanssa. Mausta tuoreella mustallapippurilla. Lisää seokseen viipaloidut tuoreet herkkusienet ja tölkkitomaatit ja puoli tölkillistä vettä. Lisää sekaan tomaattipyre, kidneypavut ja mausteet (soija, timjami, oregano, paprikajauhe, mustapippuri). Anna kiehua hetki. Maista tarvitseeko lisätä suolaa tai muita mausteita.




Viipaloi perunat. Perunoita ei tarvitse kuoria. Viipaloi kesäkurpitsa. 

Itse käytin suorakulmionmuotoista vuokaa 28cm x 22cm. Lado pohjalle 1/3 jauhelihaseosta. 
Laita päälle kerros viipaloituja perunoita


Laita perunakerroksen päälle kerros kesäkurpitsaviipaleita



Kesäkurpitsakerroksen päälle puolet jäljellä olevasta jauhelihaseoksesta. Lorauta 1 dl kevyt kermaa tämän päälle.



Seuraavaan kerrokseen laitoin puolet perunaa ja puolet kesäkurpitsaa



Laita tämän päälle loput jauhelihaseoksesta ja loput kermat.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 30min. Lisää juustoraaste päälle ja laita takaisin uuniin n. 10 minuutiksi.
Vinkki juustoraasteesta! Juustopaloistahan jää aina kantti joka on usein turhan paksu leivän päälle. Minä pakastan nämä kantit ja käytän juustoraasteisiin. Tähän laatikkoon meni kolmen juustopalan kantit :)


Paistoajat ovat ohjeellisia koska jokaisen uuni on erilainen. Meillä on kiertoilmauuni jossa kaikki valmistuu nopeammin kuin tavallisessa uunissa joten paistoaika voi olla pisempi joissain uuneissa.

Anna laatikon levähtää n. 10min






Herkkuporkkanat

Kyllästyttääkö ikuiset keitetyt porkkanat? Minä olen ainakin niin kyllästynyt niihin ja siksi valmistankin porkkanoita toisella tavalla nykyään.

Viipaloi 3 porkkanaa (tuo oli hyvä määrä per syöjä. Voi olla, että joku haluaa vähemmän kuin minä) ja laita ne mikronkestävään astiaan. Lisää sekaan 1 tl voita / margariinia. Itse käytin kevyt Floraa joka taitaa olla 40% rasvaa eli kevyempi versio sopii hyvin myös. Ripsauta päälle pieni suola ja mustapippuri.

Mikrota n. 5min aina välillä sekoittaen.

Porkkanat maistuvat niin ihanille ja täysin erilaisille kuin keitettäessä!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti