keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mehevä appelsiinikakku

Leipomisvimma iski taas. Pakko kutsua vieraita kylään koko ajan, että nämä kaikki tulee syötyä :) Tilauksestakin leipoisin oikein mielelläni. Pari tilausta tullutkin ja enemmänkin voisin ottaa vastaan niin pääsen toteuttamaan itseäni lisää :)

Nyt mentiin (taas kerran, niin kuin melkein aina) sillä mentaliteetilla, että "mitä kaapista löytyy". Nämä mun leipomiset ovat niin extempore yleensä, että pakko luovia ja soveltaa koska aina kaapissa ei vaan voi olla kaikkea. Ehkä joillakin on? Ihailtavaa jos on :) Nyt päädyin tekemään appelsiinikakun jonka kostutin vielä lopuksi. Kuivakakut ovat muuten niin kuivia, kostutuksella saa ihmeitä aikaan ja mahdollisuus hieman tuunata muuten niin tylsiä ja "mummomaisia" kakkuja. Miehellä on lenttismatsi joten yksin leivon ja tuttuun tapaan popitan täysillä. Tällä kertaa repeatilla soi yksi tämän hetken lemppareista Donkeyboy:n Triggerfinger

Ohjeen löysin Pirkan sivuilta ja vaikutti melko pätevältä ohjeelta. Hieman sitäkin tuunasin omaan suuhun sopivammaksi.



Appelsiinikakku

200g voita/margariinia
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1½ appelsiinin kuori
½ dl appelsiinimehua

Vatkaa pehmennyt rasva ja sokeri vaahdoksi.
Lisää sekaan kananmunat yksitellen kokoajan vatkaten.
Lisää sekaan appelsiininmehu ja kuori.
Yhdistä kuivat aineet ja lisää sekaan.
Sekoita hyvin.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n. 45-50min.


Kostutukseen

1½ dl appelsiininmehua (itse puristettua tai täysmehua)
½ appelsiininkuori
3/4 dl sokeria

Keitä siirappi sokerista ja mehusta + kuoresta. Siivilöi kuori pois valmiista siirapista.

Kostuta hieman jäähtynyt kakku appelsiinisiirapilla.
Ihanan kostea ja makea ja päräyttävän appelsiininenkakku joka maistuu kaikille. Ja kyllä, tässä todellakin maistuu appelsiini, eikä sellainen vienosti appelsiininen mitä nämä kakut yleensä ovat.







3 kommenttia:

  1. Heippa
    Tein tänään tätä kakkua ja hyvää tuli. Vein herkuttelua hieman pidemmälle ja tein päälle suklaakuorrutteen.

    VastaaPoista
  2. Hienoa! Kiva kuulla, että kakku onnistui ja että pidit siitä :) minäkin oon välillä tehnyt sokerikuorrurreesta ristikkoa ym kakun päälle. Tulee hieman juhlavampi.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Kakun väri on loistava. Tuntee maistavansa kunnolla leivottua kakkua mikä ei ainakaan ole raakaa. Nykyään kun niin monet leivonnaiset tuntuvat olevan kuin söisi raakaa taikinaa. Tässä näkyy selvästi kakun kypsyys ja herkullinen pintaväri!

    VastaaPoista