maanantai 21. lokakuuta 2013

Suussasulava foccaccia-leipä

Foccaccia on italialainen leipä joka on helppo ja nopea tehdä. Aineetkin ovat sellaisia joita melkein aina löytyy kotoa. Teen usein foccaciaa vieraille kun tulevat kylään. Tarjoan tätä salaatin kyljessä, alkukeiton kanssa ym... Tämä menee minkä kanssa vain. Ja parasta on se, että foccacciaan voi heittää päälle melkein mitä kaapista sillä hetkellä löytyy. Päälle sopii esim. tuoretomaatti, aurinkokuivattutomaatti, oliivit, feta-juusto, punasipuli, rosmariini..yms yms...



Tein tällä kertaa Suklaapandan ohjeella taikinan. Olen tehnyt monella eri ohjeella ja aina se onnistuu ja aina on hyvää. Tätä leipää on vaikea ryssiä :) Ohjeesta tulee iso litteä melkein pellillinen leipää.

Foccaccia-leipä

3½ dl vettä
n. 7dl vehnäjauhoja
12g kuivahiivaa
1½ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä 
1 rkl hunajaa

Sekoita kuivat aineet keskenään isoon kulhoon. 
Lisää 45 asteinen vesi joukkoon ja sekoita.
Lisää sekaan vielä öljy ja hunaja.
Vaivaa taikinaa hyvin jotta sitko muodostuu.

Laita lämpimään liinan alle kohoamaan 30 minuutiksi.

Laita uuninpellille leivinpaperi ja voitele leivinpaperi öljyllä.
Kumoa kohotettu taikina pellille ja levitä haluamasi kokoiseksi.
Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.



Voitele kohotettu leipä oliiviöljyllä. Painele leipään kuoppia ja laita kuoppiin haluamasi päälliset (tomaatti, oliivit, feta...).  Omaan leipääni meni tällä kertaa vain tomaattia, punasipulia, rosmariinia ja merisuolaa.



Ripottele päälle suikaloitua punasipulia ja rosmariinia jos haluat.

Sormisuolan tai karkean merisuolan ripotteleminen päälle kuuluu aina foccacciaan joten laita ainakin sitä jos et muuta halua laittaa. Mikäli leipään ei tule muita täytteitä, painele siihen kuoppia sormella kuitenkin, tämä kuuluu foccacia leivän ulkonäköön oleellisesti.

Paista 250 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia.

Tarjoile heti joko sellaisenaan tai salaatin / keiton ym kanssa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti