torstai 3. joulukuuta 2015

Helppo ja nopea inkiväärinen bataattilaatikko ja rakuunainen porkkanalaatikko

Bataattilaatikko on herkkua ja se on vakiinnuttanut paikkansa suomalaistenkin joulupöydässä. Porkkanalaatikko on klassikko ja löytyy useimpien joulupöydästä. Niiden valmistaminen on pitkä prosessi ja ymmärrän, ettei kaikilla ole aikaa eikä välttämättä haluakaan tehdä kaikkea itse alusta alkaen. Onneksi nykyään on olemassa todella herkullisia puolivalmiita tuotteita joita voi käyttää apuna.

Täytyy rehelliseyyden nimissä myöntää, että lähdin hieman skeptisesti valmistamaan puolivalmiista joululaatikoita. Atria Kulinaarilla on valmiita pusseja jossa on kaikki tarvittava laatikoiden valmistamiseen. Pussin sisältö vain laitetaan voideltuun uunivuokaan ja sen jälkeen 35 minuutiksi uuniin. Helppoa.

Halusin maustaa perinteisiä laatikoita hieman ja kokeilla voisiko niistä saada modernimpia ja raikkaampia pienellä maustamisella koska perinteiset joululaatikot eivät ole omia lemppareita. Ymmärrän, että on perinteisenkin koulukunnan kannattajia, mutta kehoitan heitäkin joskus rikkomaan kaavaa ja kokeilemaan jotain hieman uutta. Voitte vaikka yllättyä positiivisesti :)

Oma yllätykseni oli, kuinka älyttömän hyviä laatikoista tuli! Nyt ei ole turhaa maksettua hehkutusta vaan ansaittua. Hieman maustamalla laatikot pääsivät ihan uudelle tasolle ja maistuivat todella hyville ja moderneille. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Atrian Kulinaari puolivalmiit auttavat muutenkin kiireellisessä ajassa mausta tinkimättä. Erityisesti inkivääri-bataattilaatikko maistui minulle. Muutaman muun ruokailijan sydämen sulatti rakuunainen porkkanalaatikko :)

Ensi viikolla minulta on tulossa ISO Joulupostaus jossa kolmen ruokalajin menuehdotus Joululle. Pysyhän kuulolla :)



Inkiväärinen bataattilaatikko

1 paketti Atria Kulinaari bataattilaatikkoa
25 g voita
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
½ tl kanelia
2 rkl korppujauhoja
  • Voitele uunivuoka
  • Kaada pussin sisältö kulhoon ja sekoita siihen raastettu inkivääri ja kaneli. Kaada pussin sisältö vuokaan.
  • Ripottele pinnalle korppujauhot ja laita voi nokareet päälle.
  • Paista ohjeiden mukaisesti 150 asteisessa uunissa 30 astetta. Itse nostin lopuksi hieman lämpötilaa (200 asteeseen) jotta sain rapean ja kullanruskean pinnan.
Rakuunainen porkkanalaatikko

1 paketti Atria Kulinaari porkkanalaatikkoa
25g voita
1 tl kuivattua rakuunaa
2 rkl korppujauhoja
  • Voitele uunivuoka
  • Kaada pussin sisältö kulhoon ja sekoita siihen kuivattu rakuuna. Kaada pussin sisältö vuokaan.
  • Ripottele pinnalle korppujauhot ja laita voi nokareet päälle.
  • Paista ohjeiden mukaisesti 150 asteisessa uunissa 30 astetta. Itse nostin lopuksi hieman lämpötilaa (200 asteeseen) jotta sain rapean ja kullanruskean pinnan.
Voin rehellisesti lämmöllä suositella näitä laatikoita. Puolivalmiiden käyttö on tullut isoja askeleita eteenpäin. Nykyään mausta ei tingitä. Oma suosikkini näistä oli inkiväärinen bataattilaatikko jota aion viedä Jouluaatoksi kyläpaikkaammekin :)


Yhteistyössä 


ja


2 kommenttia:

  1. Laatikot olivat kyllä herkullisia ja niin helppo valmistaa. Taitaa olla meidän joulupöydässä parin viikon päästä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman sydämeni vei inkivääri-bataattilaatikko! Niiiiiin hyvää <3

      Poista