lauantai 9. marraskuuta 2013

Kikherne-feta pihvit ja raikas kermaviilikastike

Kikherne on hieman tuntemattomampi raaka-aine minulle. Olen toki syönyt falafeleja ja hummusta, mutta en ole itse juurikaan tehnyt kikherneistä mitään. Päätin korjata tilanteen ja tehdä meille kunnon proteiinipitoisen kasvisaterian kikherneistä koska taloudessamme syödään aivan liian vähän kasvisruokaa. Yhteishyvän mukana tuli ruokalehti josta löysin hyvän kuuloisen ohjeen pihveihin ja teinkin melkein sen ohjeen mukaan nämä. Toimiva ja hyvä ohje!

Vinkki kikherneisiin: herneitä saa ostettua säilykepurkeissa esikeitettyinä, mutta hinta on melko tyyris. Suosittelenkin ostamaan kikherneet kuivattuina ja kerralla liottaa ja keittää tehdä vaikka koko paketti ja pakastaa loput niin sitten on valmista tavaraa aina saatavilla.






Kikherne-fetapihvit (n. 10 pihviä)

500g esikeitettyjä kikherneitä
200g fetaa
2 kananmunaa
0,5dl korppujauhoja
1,5 tl suolaa
2 tl sambal oekelkia
½ sitruunan kuori ja mehu
1,5 tl jeeraa / juustokuminaa
paistamiseen öljyä


Hienonna monitoimikoneessa / blenderissä / haarukalla esikeitetyt kikherneet tasaiseksi massaksi.
Murusta feta sekaan ja lisää kananmunat ja korppujauho.
Raasta sitruunankuori ja purista mehu mukaan.
Lisää kaikki mausteet ja sekoita hyvin.



Muotoile käsin pihvejä massasta ja paista reilussa öljyssä pannulla kunnes kauniin kullanruskea pinta.





Kermaviilikastike

1 prk kermaviiliä
ripaus suolaa
ripaus mustaapippuria
0,5 tl sitruunanmehua
1 rkl hienonnettua tuoretta korianteria

Anna kastikkeen maustua jääkaapissa n. 30min ainakin





Tarjosin valkosipulisia lohkoperunoita kikherne-feta pihvien ja kermaviilikastikkeen kanssa. Täytyy sanoa, että kokonaisuus oli todella toimiva. Erityisesti kikherne-fetapihvit sopivat äärettömän hyvin yhteen kermaviilikastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti