perjantai 4. huhtikuuta 2014

Banaani-pannukakku

Tulipa tehtyä pannukakkua pitkästä aikaa! Sitä tulee tehtyä itseasiassa todella harvoin. Tarkoitan siis makeana versiona. Meillä tehdään aika usein suolaista pannaria iltapalaksi kyllä kuten jauhelihapannaria tai kinkkupannukakkua. Itselle maistuu suolapala paljon mielummin kuin makeat jutut. Mutta joskus niitä makeitakin juttuja on saatava ja juuri tähän hetkeen tuli tehtyä pannukakkua, banaanilla. En voinut tyytyä ( en tietenkään!) ihan tavalliseen pannariin vana jotain siihen oli lisättävä ja se jotain oli tällä kertaa banaania.

Pannarin tein ehkä Suomen suosituimmalla ohjeella joka löytyy Kotikokista. Se on hyväksi todettu ja sillä mentiin. Paitsi että, tietysti pari pari juttua muuttui. Mulla oli valkoinen sokeri loppu joten tein pannukakun ruskeasta ruokokidesokerista joten muutenkin rakastan. Aivan sairaan hyvää! Voin suositella vaihtamaan tämä ohjeeseen ruokokidesokerin. Lisäsin hieman myös vaniljasokerin määrää. Tämä pannukakku on sellainen makea pannukakku. Itse muistan omasta lapsuudestani mummun tekevän sellaista pannukakkua johon ei tainnut tulla sokeria ollenkaan vaan vaati ehdottomasti hilloa kylkeen. Sellaista pannukakkua on oikein ikävä, tarviikin joskus tehdä :)



Banaani-pannukakku

8 dl maitoa
2 kananmunaa
75g voita sulatettuna
4 dl vehnäjauhoja
1½ dl ruokokidesokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 banaani


  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja kosteat aineet keskenään
  • Yhdistä kuivat aineet kosteisiin aineisiin.
  • Anna taikinan turvota uunin kuumenemisen ajan.
  • Kuumenna uuni 200-225 asteiseksi
  • Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja ripottele päälle viipaloitua banaania
  • Paista pannaria n. 20-30 minuuttia.


Tämä pannukakku on niin hyvää, että se menee vaikka sellaisenaan. Voit tarjota myös jotain hyvää hilloa kyljessä esim raparperi-vaniljahilloa



2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä reseptistä! Tää oli niin hyvää, nam! Täydellinen yhdistelmä tän kanssa oli maustamatonta rahkaa, johon ripaus kanelia päälle. Sokeria tässä oli aika reippaasti, ens kerralla kokeilen kyllä vähän vähemmällä. Tai sitten intiaanisokeri oli jotenkin makeampaa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maustamaton rahka muuten varmasti oli täydellinen lisuke tälle! Minunkin mielestäni tässä oli paljon sokeria. Itse meinaan vähentää erityisesti rasvan määrää tästä kun seuraavsn kerran teen. Myös sokerin määrä vähintäänkin puolittuu.

      Poista