tiistai 20. toukokuuta 2014

Ihanan täyteläinen suklaamousse

Suklaamousse on äidin herkkua. Sitä äiti haluaa aina jälkkäriksi kun tulee meille syömään. Suklaamoussessa on muutama tekovaihe jos se oikein haluaa tehdä, mutta vaikea se ei missään tapauksessa ole. Parhaimmillaan suklaamousse on oikein täyteläistä ja ihanan pehmeää, silloin sitä ei tarvitse edes syödä paljon kerralla vaan pienempikin määrä riittää.

Suklaamousseen voi laittaa mausteita mukaan jos ei halua ihan perinteistä tehdä. Mukaan sopii hyvin esim. appelsiini, minttu, Amaretto, rommi, vadelma ym.... Minä tein ihan perinteistä suklaamoussea. Ohjeen tällä kertaa nappasin Kotivinkistä. Tällä kertaa en ehtinyt kuvia ottamaan tekovaiheessa kun mulla oli miljoona rautaa tulessa samaan aikaan. Pahoittelut tästä. Valmista tuotoksestakin tajusin napata kuvan ensimmäisen lusikallisen jälkeen :D



Suklaamousse

200g tummaa suklaata
50g voita
2 kananmunaa
ripaus suolaa
½-1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa



  • Sulata voi.
  • Sulata suklaa, mutta älä liian kuumaksi. Yhdistä sulatettu voi ja suklaa toisiinsa. Sekoita hyvin.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi yhteen kulhoon.
  • Toiseen kulhoon erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Ole tarkka ettei valkuaisten joukkoon mene yhtään keltuaista.
  • Vaahdota (sähkövatkaimella) valkuaiset kunnes seos on kauniin valkoista ja kiiltävää. Lisää lopussa sokeri ja vaahdota vielä hetki.
  • Kun suklaa/voi on jäähtynyt hieman, sekoita kananmunan keltuaiset niiden joukkoon hyvin sekaisin.
  • Yhdistä kermavaahto ja suklaaseos nuolijalla toisiinsa. 
  • Lisää valkuaisvaahto seokseen nuolijalla käännellen ettei ilma katoa moussesta.
  • Kun mousse on sekoittu annostele se jälkiruokakulhoihin / viinilaseihin / cocktaillaseihin ja aseta jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Voit tehdä moussen jo edellisenä päivä jos haluat. Se säilyy hyvin jääkaapissa. Anna moussen olla jääkaapissa ainakin 30 minuuttia.



6 kommenttia:

  1. Voi että miten hyvältä tuo näyttää! Ja just kun lupasin olla vähän aikaa herkkulakossa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli hyvää! :) herkkulakko ja tämä ei oo hyvä kombo kyllä :D

      Poista
  2. Mikä idea keltuaisen laittamisessa on jos et kypsennä sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä kysymys :) Minä sokeasti seurasin vain Kotivinkin ohjetta kyseenalaistamatta tuota. Joissakin ohjeissa keltuaiset tosiaan kypsennetän, mutta tässä ei. Varmasti ilmankin siis pärjäisi hyvin. En usko, että on elintärkeä millään tavalla.

      Poista
  3. Hei tää oli superhyvää! Vaihdettiin tumma suklaa fasun siniseen ja siihen riitti puoli dl sokeria. Teen kohta uudestaan. NAM.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että toimii myös maitosuklaasta tehtynä :) on kyllä namia...ehkäpä jopa liian hyvää :D

      Poista